Vanha nainen

Aikaa on siitä kun

häähuntu heilui

kirkkoon kävellessään.

Vanha nainen polvistuu

laiturille,

katsoo alas veteen.

Tahtoisi jo mennä

matkaan muitten kuolevain.

Poistaa mielestään,

sen huolen sai,

että täyttänyt on osansa.

Jatkanut sukuansa ,

kaunotar,

kuivuneeksi

kurpitsaksi muuttunut.

Luonnon kiertokulkuun

täysin suuttunut.

Verettömät kuukaudet,

kiertävät aikakirjaa

radallaan.

Vuosi vuoden jälkeen huokaa,

en enää nainen eläväinen

olla saa.

Vielä minussakin olisi

elämän mahlaa,

se yksinäisyyteen

hukkuu.

Mua Luojan luomaa,

nyt äitimaa armahtakaa.

Tuulee tuuli hiljaa,

tarttuu vanhan naisen tukkaan,

hiljaa hellii keinuttaa.

Nyt on aika äitimaan,

jo armastansa liljankukkaa

armahtaa.