Ei hän vanha nainen
vielä ole jäähtynyttä laavaa.
Loputonta kirvelevää
rakkauden tuskaa,
hän kantaa sisällään,
kuin vuotavaa haavaa.
Suomen kesäyön
yksinäiset melankoliaa
kantavat mukanaan.
Aikaa on siitä on,
kun nuoruus teki
hehkuvan kokon
sisälleni palamaan.
Juhannus aina kesäisin
hameeni alla jatkaa
kulkuaan.
Ei siihen auta , että
vuosirenkaat kertyvät
uumalleni aina
yksi uusi kerrallaan.
Sydämeni on suuri
lämmin suihkulähde,
jossa kiihko jatkaa
kulkuaan,
siihen asti,
kunnes mullaksi
muutun.
Maanpoveen
kuoreni lasketaan.
Päivä päivältä
sisälläni vain menneet
päivät värikkäinä purppuroi.
Nainen jumaloi
nuoruuden rakastettuaan,
vaikka lauma miehiä
naista palvoo jumaloi.
Aikaa siitä on,
nousen varjoista
valoon, herään
pimeään hiljaiseen
heinäkuun taloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti