Kerran elämässä,
oli taskussani pataässä,
nyt aika toi reiät taskuihin.
Lapsena minäkin osasin
olla näkymätön,
sängyn alla väkivaltaa
paossa piileksin.
Minäkin maailmalle
ulos lensin kuusitoista
vuotta olin tyttönen.
Oman polkuni maailmassa
raivasin,
omaa alistettua
polkuani tallasin.
Se oli silloin, kun oli
kai uusinnan aika Dallasin.
Kasvoin, ja kasvoin,
palovammarasvoin,
elämä kantapäilläni
polttaa sai.
Loin nahkani niin kuin kyy,
se oli palovammojen suurin syy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti