Kuljen portaikkoon,
elämäni labyrinttiin käyn
aina uudelleen.
Ei punaista langanpäätä missään
siellä sokkeloissa näy.
Saarnaajineen, velhot hokee
loitsujaan.
Tyhjyyteen nainen runojaan
rustata saa.
On heinäkuun lämmin kostea yö.
Aamunkoi ylös jostain hiipii,
kukkii sydämessäni rakkauden
suuri saarnipuu.
Suomen päättäjillä ei ryhti riitä
siihen, että euro markaksi
takaisin vaihdetaan.
Kiellämme tämän laman,
jota urputamme suurin joukoin.
Jonoton leipä, sitä me Suomalaiset
kaikki tänne kaivataan.
Naisen oletetaan olevan tyhmä,
nainen vaietkoon seurakunnassaan.
Silti jaksan yhä aina näitä
runojani kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti