Preeria tuskaansa huutaa,
kaihoa kuiskaa heinät sen.
Sua kaipaan,
kuvaasi suutelen.
Vaikka sydämessäni asuu toivo,
on ikävä kuin kuivunut kaivo.
Niin lähti hän,
jättäen jälkeensä suuren ikävän.
Aikaa on siitä kun,
lippuni iloisena salossani liehui.
Sydämeni syke vilkkaana riehui.
Nämä haaveet ei sisältäni koskaan
ulospäin näy.
Aiheutan aina haloon,
kun paikalle saavun.
Miehet tuijotukseeni punastuu,
luonto rakkauden se tuhlaa.
Voi tätä uhmaa,
olen nainen sananvalta hallussani,
sisälläni veri kiihkosta kuohuaa.
Nouset jaloillesi jälkeeni kasvaa
kaihon suuri karavaani,
perässäni ratsastaa.
Ikävän suruhuntua sydämeni kantaa saa.
Afroditenpoika sydämessäni valtaa kannattaa,
kun aksellinsa ympäri pyörii äitimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti