Joskus kaivan asioita
hampaiden
välistä
hammastikulla, sitten
ne eivät vaivaa
minua enää.
Maailman silmissä
näekö
tämän sisäisen
klovnin sydämen?
Hulluus hunajaisin
huulin
minua suutelee taas,
se jatkuu
niin kauan kunnes
valkoinen
puhdas lumi on
maassa.
Minulla on sisälläni
koko
valtameren kohina
täynnä
sanoja, jotka
tahtovat meren
vaahdon lailla
virrata vapauteen.
Tulisit minut
luokseni, sulkisit
suudelmellasi minun
huuleni
sammuttaisit
hetkeksi tämän
kaipuuni. Minä
silloin taipuisin
niin kuin notkea
paju,
nöyrtyisin
lepäämään syliin
ihmisen. Olenko vain
polku
joka johtaa
ohitsesi, vai
löydänkö tien
sinun luoksesi?
Kirjoitanko aivan
turhaan
tätä kaipuuta,
ikävää vuoksesi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti