Aamulla herään
kallion
kaikuun, luonnon
omaan
outoon joikuun.
Jossain kaukana
kumisevat
syysrummut,
ääntä päästävät
metsän
kummut. Menninkäiset
jossain kai
tallustaa,
kun viimeinen
päivänsäde
etsii tietä lämpimään.
Sisällä vuoren
onkalon
jokin salainen
paikka on.
Siellä vallitsee
vanhan ajan
laki, ja outo on
orjattomien
valta kunta. Se elää
odottaen
talvea, ja lunta
joka
kaiken salaisen
alleen
piilottaa. Silloin
on
aika näkymättömän
maailman pelotta
elää,
ja vuorien,
kallioiden
sisällä kukoistaa.
Vain kirjailijan
korvat
tarkat on, ja mieli
avoin
estoton. Hän vain
kuulla saa,
kun jostain
syysrummut
soittavat rytmiä
peikkojen,
ja keijukaisten
kylmästä
heikkojen, tanssiin
kutsuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti