Silloin kun kotitalon nurkan näen,
nielen sen vierivän kyyneleen.
Sitä kai me mietimme eristyksissä
toisistamme, oli hauska kodissamme
se suuri emalinen amme.
Pysähdytän ajatuksissani auton
siihen risteykseen, minne viimeisen
lemmenpesän meille unelmissamme teen.
Lähiöslummissa asuu yksinään, se mies tummissa.
Joka joskus oli unelmieni prinssihymysuu,
nyt vain surulliset lumipisarat yksinäisenmiehen
kodin parvekkeelle laskeutuu.
Niin hän oli niin kuin laulusta veljeni Jan,
minä usein karaokessa laulan sen surullisen sävelmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti