Jokainen aamu

Jokainen aamu, jokainen päivä jää historiaan.

Minä en sinua kanna, en anna enää minua satuttaa.

Puen ylleni suruhunnun, kunnes on aika mennä mun.

Päässäni laulaa mustien enkeleidenkuoro,

ne kärsimättömänä odottavat, aikaa , ja paikkaa

tilaisuutta, vääryyttä vastaan tietä taistelemaan.

Sinä et koskaan pois minun sielustani mennyt,

olet siellä suolana kirvellyt. Hiekkana aivojeni rattaissa

jatkanut ikuista kiertokulkuaan. Se liikaa sattuu,

olet niin kuin musta Raamattu, täynnä pirullisuutta.

Etsimässä hetkistäni heikkoa päivää, milloin

voit täysillä iskeä taas. Silloin niskassani ajan impi,

lujaa kirkuen huohottaa. Joskus olen pienen hetken

heikkona sinuun, ja äitimaa itkee, ja nauraa.

Idättää kauraa, kyy siihen peltoon povelleen

sanojesi seasta salaa luikahtaa.

Minä olen miettinyt meitä, vertaillut ollaanko

piruja, vai enkeleitä? Siihen kysymykseen en koskaan

vastausta saa. Taas on syksyinen myrsky, se

sydämeeni iski, kuin jäinen myrkky, ja jatkaa tuhoamistaan.

Silloin minä en naura, itken kuin muovin alla idätetty

pääsiäiskaura. Sinä myrskyyn myrkkysi annat lentää,

tuuli taas minut etsii, kaiken pahan päälleni antaa.

Silloin taivas putoaa, ja minä alle jään, olen niin kuin

klovni murskatuin haavein, itken ja nauran.

Aika hyppääs silloin ulos uomistaan.