Ajattemattomuus

Varjot valon voittaa, kipu tikarillaan lyö haavoittuneeseen sydämeen.

Suren peiton ympärilleni käärii, yönpimeys auttaako minua nukahtamaan.

Liikaa koskeen, kun lapsiani satutetaan. Ajattelemattomuus, se tuskanlailla pientä

ihmisentainta kuin moukarilla lyö.

Taas kohta valot on aika sammuttaa, kivun kanssa lakanoissamme yhä pyöritään.

Sydämiä liian kolhittuja, kuin täynnä mustelmia, mieli täynnä surullisia muistelmia.

Toivottavasti yön jälkeen uusi parempi päivä koittaa.

Uuden päivän myötä, toivon kivun, surun poistuvan.

En tahdo tämän illan murheellisen enää huomenna toistuvan.

Valo huomisen saisi varjot surulliset poistaa tästä huoneestamme.

Toivon onnellisen huomisen loistavan paremmin luonteestamme.