Varjot valon voittaa, kipu tikarillaan lyö
haavoittuneeseen sydämeen.
Suren peiton ympärilleni käärii, yönpimeys auttaako
minua nukahtamaan.
Liikaa koskeen, kun lapsiani satutetaan. Ajattelemattomuus,
se tuskanlailla pientä
ihmisentainta kuin moukarilla lyö.
Taas kohta valot on aika sammuttaa, kivun kanssa
lakanoissamme yhä pyöritään.
Sydämiä liian kolhittuja, kuin täynnä mustelmia, mieli
täynnä surullisia muistelmia.
Toivottavasti yön jälkeen uusi parempi päivä koittaa.
Uuden päivän myötä, toivon kivun, surun poistuvan.
En tahdo tämän illan murheellisen enää huomenna
toistuvan.
Valo huomisen saisi varjot surulliset poistaa tästä
huoneestamme.
Toivon onnellisen huomisen loistavan paremmin
luonteestamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti