Aamu herätti taas taiteilijan luomisvoimaisen.
Sisälläni soi riimit eilisen, ja soinnut huomisen.
Elämä puurossa sisällä kriisin sen, kuka sekunniksi
herätti sadan vuoden unestaan naisen, päälle
kylmän yksinäistenmaan.
Rakkautta pimeässä yössä raapaistiin vain
tulitikullinen,
yössä yksinäisten, tapasin sen pienen menninkäisen.
Olen nainen filosofinen, se tunne peittää kaikki sanat
rakkauden.
Sanat helisevät, tanssivat riviin sekaan
riitasointujen,
kohta kuuluu voimakas helinä, minä sirpaleita pois
lakaisen.
Lokakuu ei ota minuun syliinsä, ei naista yksinäistä
yhtään lohduta.
Taas tahtoisin olla se nuorinainen, tytäräitimaan,
sisälläni kantaa uutta elämää, kuukauden yhdeksän
jälkeen synnyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti