Elämää

Pienet pirut nurkissani kiukusta pihisevät.

Niin kuin kuuman kiukaan kivet veden osuessa kihisevät.

Silmäni ovat tottuneet jo tähän hämärään.

Ruumiini on se vanhatalo, joka pikkuhiljaa lahoaa,

julkisivusta rappaus pois tippuu, aika pikkuhiljaa katoaa.

Elämä se oli joskus  tyhjä paperi, nyt en siinä enää

paljoa tyhjää nää. On tänään taas jäätäväaamu, joka

kylmänkukkia ikkunaansa osaa piirtää, minun on aika kirjoittaa.