Novelli naiset?

Ne tulevat, jyräävät kaiken

elollisen alleen.

Ne valtavat matruunat

juhlahameissaan.

Kysyvät minulta neuvoa,

minulta ajan viisaaksi

vuolemalta.

Tiedän neuvoa muita,

mutta itselleni ei minulta

löydy kunnollista neuvoa

mihinkään tärkeään juttuun.

Kylpyhuoneestani hyökkää

ulos, voimakas hiuslakan lemu.

Hajuvesipilvet saartavat minun

astmaattiset keuhkoni.

Naiset koristautuessaan

myrkyttävät kotini

atmosfäärin.

Minulla ei ole mitään sanottavaa

siihen, että rintaliivit marssivat

parrikaardeille pyykkinarujeni

kautta.

Vielä on nousemassa toinen

nuorempisukupolvi, naisia

mieshuolineen.

Kaikki ystävät, sekä sukulaiset

kohtelevat minua kuin

olisin heidän matriarkkansa.

Aina valmiina lohduttamaan,

selvittämään riitoja.

Neuvomaan nimettömissä

haaksirikoissa nuoruuden karikoissa.

Keski-iän kriisien lyödessä

vanhojen lahojen laivanpartaiden yli.

Ystävien piiri

Ajatusten alttarilla,

kukkii ruusut,

tai niittyvilla.

Villiin laukkaan viidakossa

syöksyy vilkas tapiiri.

Me vanhenevat naiset

ollaan niin kuin villihanhet

talven alla.

Perustetaan se oma

villan, kutomisen napapiiri.

Minä olen sen piirin ystävien

tuuliviiri.

Lennän lailla leijan vilkkaan,

kaadun joskus omaan nilkkaan.

Hölmöyttä tuskin pilkkaan.

Ollaan me niin kuin vanhat laivat,

ilman ankkuria meitä vievät

ilmavaivat.

Naisen silmin pakina

Ensin surraan, kun elämässä ei ole miestä. Sitten surraan, kun miehellä ei ole aivoja, ja aivottomien miesten joukko pörrää ympärilläsi kuin sekaisin mennyt ampiaisyhdyskunta. Sitten surraan kun otat muutaman vuotta vanhemman miehen itsellesi, mies menee ja kuolee 50 kymppisenä.

Itseäsi nuoremmat miehet yleensä ihailevat vanhemman naisen viisautta,

ja elämänkokemusta. En jaksa enää kouluttaa itselleni mitään märkäkorvaa.

Olen kyllästynyt siihen että mies uudessa liitossaan käy itkemässä luonani,

että rakastan sinua. Tein virheen erotessani sinusta.

Ei ole hauskaa luikkia omasta kodistaan ulos ovesta, pälyillä ympärilleen

varmistaakseen sen, että vaaniiko ex-mieheni uusi avopuoliso kaulimen

kanssa nurkan takana. Puhelin täytyy öisin pitää äänettömänä,

olen kyllästynyt siihen, kun joku vihainen nainen huutaa ja haukkuu

öisin minua.

 Naisen elämä on kummalista, olisin kai onnellinen, jos olisi sellainen yhdyskunta,

 että

 minulla olisi erimies joka viikonpäivälle, ja kaikki olisivat minun aviomiehiäni.

Jumala on antanut miehelle peniksen ja aivot, muttei tarpeeksi verta käyttämään niitä samaan aikaan. Yleensä mies pitää minua joko seksiobjektina, tai tietosanakirjana

tai pahimmassa tapauksessa äitinään.

Tunnen vain näitä

kolmen ominaisuuden omaavia miehiä. Mielestäni täydellinen mies, osaisi laulaa kauniisti,

miehekkäällä äänellä. Soittaa hyvin kitaraa, harrastaa kanssani syvämietteistä filosofiaa,

vaikka hiilikellarissa, jos ei päivänvalossa uskalla .

Ylpeä mies on tyyppi, joka vie matot ulos ,ja käyttäytyy kuin olisi siivonnut koko keittiön.

Pyykkikonetta mies oppii käyttämään, sitten vasta kun on viimeinen pakko.

Mies joka omaa narisistisia piirteitä ei anna kymmenessäkään vuodessa anteeksi

sinulle sitä, jos vahingossa laitoit pesukoneeseen punaiset alusvaatteesi miehen

valkoisten tennispaitojen sekaan.

 ...ja kun mies vihdoin keskittää ajatuksensa yhteen asiaan, hän tekee sen väärällä päällä.

Ja naisesta:

Naista ja kissaa pitää lyödä aina - jos ne eivät ole tehneet pahaa, niin ne ainakin meinaa. Olen oppinut ex-miehen kanssa, että nainen pukeutukoon tuulipukuun,

olkoon kaupassa hiljainen hiiri.

Tuulipukuun pukeutuminen on sama kuin musliminaiset hunnutetaan,

kukaan ei vilkaisekaan kahta kertaa faktahommantyyliin pukeutunutta naista.

Miehen nainen saa olla turvassa matsomiehensä omaisuutta,

tuulipuku on yhtä hyvä kuin kaftaani, ja huntu.

Runojen maailma

Runojen maailmassa ratsastan,

ratsunani Slepnir,

se allani vauhkona hirnuaa.

Kohta Valhalaan sieluja

äänellään kirnuaa.

Taistelussa elämän,

menetän mä elämän.

Ei koskaan lopullista voittoa

kukaan saa, kun viikatteen iskuun

viimeiseen kaula katkeaa.

Silloin aaveet tanssivat balettiaan,

kummitustenkuoron ääni

nousee falsettiin.

Kuolema ja minä joskus

ohimennen me jo suudeltiin.

Eno

Eno hän istui veneessään

pelti oli aivan kiinni.

Koukku ja koho,

ne ilmassa heiluvat,

tuuli niitä sai rauhassa keinuttaa.

Silloin nauroin sydämenhalusta,

aloittaisin kaiken alusta.

Saisi eno olla taas se nuori mies,

elämänsä eläisi toisella

tavalla kukaties.

Elämä

Elämä lakkaa jo lyömästä minua.

En enää tahdo vavista iskujesi alla.

Tahdon olla vapaa, lentää kotkansiivin

taivaalla pilvien alla.

Tänään päätäni mä vaivaan,

ajattelemalla, ajan akseleiden

jatkaessaan spiraalinmuotoista

liikettään avaruuden ikkunan takana.

Putosin hevosen selästä, Odinin hevosen

, se tästä villistä elämästä.

On noustava heti jälleen ratsuni selkään,

mutta huomista tänään täällä pelkään.

Tahdon nousta vielä ylös tähtiin,

linnunradanaidalla tähdille vilkuttaa.

Sitten ei haittaa sen jälkeen, jos ratsuni

jälleen nilkuttaa.

Aika jo ylitseni ajoi, rakastuin se tunne

ei minusta katoa kai milloinkaan.

Se sisälläni niin kauan palaa,

kunnes on aikani silmäni ummistaa.

Mä annoin kaiken

Mä annoin kaiken,

mutta en janoani saanut

sammumaan tähän

maljaan elämän.

Huulilleni tahtoisin

vielä nostaa sen maljan

rakkauden.

Sun hahmosi elää mun

unelmissani.

Sun kasvosi katselevat

mua mun unissani.

Pelkään tätä elämään,

en valoa tunnelin päässä

enää nää.

Sammutetuin lyhdyn

heräsin,

nuo hämähäkinseitit yön

ympäriltäni keräsin.

Syyskuuta kohti

 Vain vähän aikaa jakaa tätä syksyn taikaa.

 Ensi yönä tulee lokakuu,

 takertuu kylmyys yksinäisiin.

 Minä jälleen elämää kelaan,

 filminauhana uudelleen.

 Kuinka ystävät rinnallani kulkevat,

 silmät unelmiinsa öisin sulkevat.

 Kuljen jäljillä suuren kaipauksen,

 kirjoitan runoihin riimit sen.

 Olen nähnyt taiat Midaksen,

 tuntenut rahan houkutuksen,

 nähnyt rikkauden, sekä köyhyyden.

 Nähnyt väkivallan,

 kaukaa kiertänyt aidon rakkauden.

 Olet iskut sieluuni ottanut lyönneistä

 narsistin,

 kantanut tuskaa tietenkin.

 Hetken täällä ajassa lepäisin.

 Olen palanut tulessa,

 antanut sydämen pettää jään,

 nyt kuljen sieluin sammunein.

 Elämä kuin leffaa Kaurismäen,

 sinun huuliltasi join nektarin.

 Hetken luulin, että harhoja kuulin,

 sekä löysin viimeisen sataman viimeinkin.

 Nyt vaellan vaikka suunnan kadotin,

 sinun sanasi satuttivat ,viilsivät ja rikkoivat

 palamaan sulat sisäisenenkelini saivat.

Tarina

Olin unessani nainen

se Suomifilmin.

Olin Ansa, sinä Tauno,

ja niin me suudeltiin.

Kunnes tuli joku

särö siihen elämään.

Se särö sadan vuoden

onnettomuutta myy.

Niin mä maailmalle

kerron näitä

tarinoita, maasta unelmien.

Rakennan sateenkaarista

tien onnellisuuteen.

Tai kollikissoista maaliskuun,

sen laulun meille teen.

Ja aamu saapui jälleen,

oltiin niin kuin kaksi

kissaa mouruavaa.

Hännät yhteen kiedottiin,

ja hetekalla nauuimme

äänemme kohotessa falsettiin.

Syksy

Aamu avasi silmänsä,

minun aivoni ne nukkuu vielä,

en ole siellä heränneiden tiellä.

On monta unta, ennen lunta

pysyvää.

Nyt on vielä pimeä syys-sää.

On silmät niin sokeat

syksynlehdissä kahlaavien.

Illalla pimeällä, olin

hetken synkällä mielellä.

Silloin raapaisin kynttilään

valon. Se valo niin kauniisti loisti,

nuo unelmat sai sielussani palaamaan.

Usein suljen minä muistojeni verhon.

Joskus raotan sitä hetkisen uudestaan.

Ollen silloin sen valonnopeuden hetken,

valmis luoksesi palaamaan.

En ole synkkämielinen

En ole synkkämielien ihminen,

vaikka tänään minua pelottaa.

Tämän maailman, myrskyt,

pahuus, meitä tänään

täällä telottaa.

Tänään sisältäni pursuaa

tunne sen,

syksyisen melankolisen

ihmisen.

Kadulla kuljen sammutetuin

sieluni lyhdyin,

olkapäät

kyyryssä tänään kävelen.

Askeleet korkokenkäin,

luo minulle rytmin.

Rummuttavan epävireisen,

sen syksyn ontonsävelen.

Ihmistä rinnalleni kaipaan

yhä enemmän,

en tahdo olla narri tämän

näytelmän.

Syksyllä

Syksyllä auringonvalo

vähenee, kutistuu.

Ennen uutta unta,

minä tahtoisin päiväunetkin

nukkua.

Elämä väsyttää.

En leikkaa hiuksiani lyhemmäksi,

kuin tein ennen syksyisin.

Piiloudun nyt hiuksiin

liehuviin.

Tämä on viimeinen runo,

jonka tänään täällä kirjoitan.

Tänään vedän hartiat korviini,

kävelen hiljaa kumarassa pois.

Rakkauslaulu

Ranteeni auki viiltävät

unelmieni raastavat terät.

Sinä tahdoit vain

kulkea kanssani hetken aikaa.

Vanhoja juttuja ei voi

kokonaan muistoista piilottaa.

Aamu kuvat vääristää,

on aika nousta unesta ylös.

Vuodet eivät sisintäsi ehkä

voi vanhentaa.

Viisaus ei asu meissä,

valokiilojen vaarallisissa naisissa.

La la laa, la la laa, la laa.

Olisitko minulle ne pitkospuut

tuon upottavan suon yli,

joka on edessäni tiellä rakkauteeni.

Ei kai minusta tule sellaista murheenryyniä,

joka poksahtaa vasta kaiken kiehuessa yli.

Niin kutsuva, sekä houkutteleva on

sinun kutsuva syli.

Jos suolla yöllä pimeässä hohtaa kiiltomadot,

tai kuolleiden kallot hohtavat valoaan.

En voi hukkua rakkautta etsiessäni suohon,

ei vielä ole minun aikani mennä manalaan.

La la laa, la la laa, la laa.

Rakkaustarina

Ei olla yhdessä,

ei erikseen.

En tiedä mitä

tämän asian kanssa teen.

Meistä tehtiin

se rakkaustarina.

Niin surullinen,

yksinäinen, itkevä.

Mykkähuuto huomiseen,

siihen tuskan ulos tuomiseen.

Kirjoitan, ehkä uuden kliseen.

Sitten taas kuoreeni sisälle

piiloon meen.

Nyt öisin kippuralle

yksin uniin kietoudun.

On niin kylmää,

mua väristää,

ja tuska nuolen lähettää.

Se osuu arpiin eilisiin,

menee läpi nivusiin.

Erakko

Mene pois pilaat pimeyteni.

Tahdon hukkua nyt yksinäisyyteeni.

Olen nyt erakko,

sisälläni huutaa tyhjyys.

Olen nöyristä nöyrin,

tänään yksinäisyydessäni köyrin.

Torstai on toivoa täynnä,

sydän yksinäinen vapisee

kuin viimeinen haavan lehti

syksyn riisuessa puun.

Mä horjun jaloillani,

kaatumatta.

En tarvitse enää sinua,

kun viivyit liian kauan.

Minä totuin jo tähän yksinäisyyteeni.

Muistot

Jos ei osaa anteeksi antaa,

niin suru kuolee sisällesi,

olet pystyyn kuollut

elämänvanki.

Tahdon täällä aina

vain rakastaa,

vaikka aika jo

ylitseni kulki.

Oven nuoruuteen taaksensa sulki.

Muistini on eilisen,

muistojen vanki,

se sisälläni joskus liikaa satuttaa.

Pahuutta voi nähdä joka paikassa,

jos vain sielunsa oikeat aistit

kadottaa.

Uhrilehto

Mulle pedataan vain

peti sammaliin.

Haudalleni toivon sen,

kiven pienen metsäisen.

Anteeksi, Luoja musta on

elämäni pirta.

Ei riitä minulla huumori,

ei loputon ilon virta.

Ei helisyttele nauru tiukuja

auringonrappusilta.

Nyt saavuin jo elämäni

ehtooseen,

en enää lisää lapsia

sinulle synnytä maailmankehtoon.

Toivon vain rauhaa,

ja lepoa,

että uurnani laskisit

multaan uhrilehtoon.

Kirjaimet

Kirjaimet minut viettelee,

riimit tänään

täysin lumoaa.

Ei kukaan muu,

kuin sanat meidän

väliimme tuu.

Ei oikeita sanoja

löydy milloinkaan.

En voi koskaan olla

sun kaa.

Lumous kai kohta särkyy.

Pääsen pois irti virtapiiristäsi,

tänään vielä anna se lämmin käsi.

Kuljetaan tänään hetki käsikkäin.

Huomenna jo ehkä yksin jäin.

Kuljen silti aina täällä

pystypäin.

Sillä ei aika enää pysty

minua murtamaan,

olen jo turtunut siihen,

että kaikki kaunis minulta

pois riisutaan,

Ruskalehdet, haapain, vaahterain,

on kauneinta, mitä syksyllä

taas nähdä sain.

Nekin kohta pois riisutaan,

maa kietoutuu joskus

lumeen valkeaan.

Onnea Mari Kiviniemi 44v

Olen sinulle ihminen,

minä hymyilen,

käyn kanssasi yhdessä

tulevaisuuteen.

Elämän riemua ei aina

aika syö.

Jonakin aamuna ennen

sarastusta, herää päivä

sen syntymän.

Maailmaan syntyi tyttö,

joka aikuisena tarttui

vahvaan vallankahvaan.

Naamakirjassa me kirjailijat,

luomme uutta kirjaa.

Kirjoitamme mantraa maastamme

Suomesta. Kirjamme nimi on

”Rikottu Pinta”.

Niin meidän ihmisten,

päällä Suomenmaan on

tuettava toisiamme.

Niin suuriin saappaisiin joskus

Mari sinut tämä elämä pani.

Jaan täältä tänään sinulle

maalista onneani.

Hyvää syntymäpäivää

sinulle toivotan.

Virtuaalisesti ruusun,

ja nämä sanani ojennan.

Sanojen taikuri

En kaikkeen alistunut,

vaikka olen ryömimiseen

valistunut.

Jokapäiväinen työ,

ei täällä Suomenmaassa

enää kai leiville lyö.

En halua enää rakastua

uudelleen, mieheen

kodin ympäriltään

lyöneeseen.

Oman miehisyytensä

pirulle myöneeseen.

Se sattui kipeästi,

kun loukattiin

kilpaa toisiamme

ikävästi.

Siinä puristui nyrkkiin

pasifistinkin käsi.

Tartuin sanan terävään

miekkaan.

Kirjoitin, ja kirjoitin,

ja tekstiä tuli,

kuin tiimalasista valuvaa

hiekkaa.

En ansaitse kirjoittamisesta

minkäänlaista statusta.

Vetelen näitä

tarinoitani kevyesti esille

niin kuin taikuri

kaniinejaan hatusta.

Riimittelyä

Niin lyhyt oli askel,

kävelin vanhalla

palaneella kaskel.

Kohta sen kai valtaa

jo rahkasammal.

Niin valittaa jo aika

sisälläni,

naksuu joka nivel.

Hetki täytyy olla

aikaa levätä, istua

tovi kivel.

Niin on pitkä

täällä jonkin elon taival.

Sisälläni soi usein

Myrskyluodon Maijan sävel.

Jatkan taas matkaa niin kuin

jänis Vemmel.

Niin ajatukseni taas aiheesta

pois eksyy,

kutsuu mua atmosfääri,

tai muistuu mieleen mummon petkel.

Olen eksyksissä täällä runonmaailmassa,

olen harharetkel.

Virvatuli

Olen vielä väpättävä

virvatuli, tinasormuksesi

sydämeeni sisälle

tuskaksi se suli.

Vaikka valhetta se lie,

rakkaus ajatuksiani

mukanansa vie.

Sisälläni asuu kauneuden

voimakaskaipuu.

Varteni vielä voisi

suudelman voimalla

kaarelle taipua.

Olen niitä joilla on

sanojen valta,

riimien tanssittajan

valta, sekä voima.

Kuoreni vanha on

ajan taisteluntanner.

Muumioitunut hetken vielä

,ajan patinoima ,

rakkaudensotien valtaama

kuohuva manner.

Talvella

Talvella unohdan sen,

miltä tuntuu nähdä

kanavan vapaana

virtaava vesi.

Miltä tuntuu kesätuulen

hyväilevä liike hiuksissani.

Miltä tuntuu palaa

kiihkosta,

kuin hullu punasilmäkani.

Vielä tulee ne päivät,

jolloin tunteet,

ja muistot häviää.

Aivoissani ei liiku sanat,

ei ole yhtään lauseiden

ylikävijää.

Vuodet ne käy

Olemme esi-isiemme kuvia,

geenejä kannamme kasvoissamme.

Omia polkuja tänne tallaamme,

vanhojen polkujen kautta

jatkuu taipaleemme täällä.

Vuodet ne käy,

pyörii elämän akselin

kiertävä liike.

Nyt on vielä kiire,

juosta ajanjuoksupyörässä.

Niin joutavaa on

olla onnensa orja,

olla nainen nuori ja norja.

Eilinen

Tuo hetki takaa vuosien,

on niin kuin eilen.

Niin kirkkaana mielessäni

kuvastaa peili muiston sen.

Niin kaunista, tai karheaa,

joku päivä eilinen voi

muistoissani kaihertaa.

Joskus teki aika kipeää,

nyt voin ylpeänä

jotain rakasta muistoa

helliä, rakastaa.

Aika toiset muistot

kultaa, kuin tauluiksi

raamittaa.

Toiset surulliset muistot

hautaa, tahtoo mullaksi

maaduttaa.

Minä suostu en tunteettomaksi

muuttumaan,

en elämälle täysin murtumaan.

Spanielin silmät

Sinun kasvossasi

elää unelmani.

Silmät spanielin,

ne perääni kuolaavat.

Suolaa vanhoihin

haavoihin

työnnät aina lisää.

Etkö huomaa jo

sitä;

viha, ja rakkaus

käsikkäin

kulkevat.

Arvet eilisen,

muistoni raskaiksi

sulkevat.

Olen lasisessa terraariossa,

se kultainen yksinäinen

kala. Ei riitä minulle

ainutkaan lemmenvala.

Mykkähuuto

Minun edessäni

seisoi hän,

joka sai

vereni kuohumaan.

Minä pääni vaan

työnnän pensaaseen.

En kerro tunteistani

sinulle mitään.

Ne tunteet kokonaiseksi

kirjaksi, runoksi

marssivat.

Rikkovat sieluni

pinnan hiljaisuuden.

Joskus olen

maan hiljaisin,

joskus

unissani

nimesi vahingossa

kiljaisin.

Huominen

Syksy mukanaan tuo

tuoksun suomaan.

Se pystyy melankolian

mahdin meille luomaan.

Sylissäni kannan noita

vaahteran lehtiä,

ja veden ulpukoita.

Tytöt oli aamulla

vaikeaa kiskoa ylös

vuoteistaan.

Neidot tulevaisuuden,

he hennoilla harteillaan

joutuvat kantamaan

huomista maailmaa.

Niin äiti täällä tänään

runojansa kirjoittaa.

Kehtolaulua huomisen,

sen suuren tuskan

luomisen.

Me täällä matkaamme

teemme,

geenit tulevaisuuteen

viemme.

Niin arvoitus on

aina huominen,

ja meidän uusi tiemme.

Ajatuksia

Matkaa jatkan täällä

tänään, kuin tähdet

linnunradallaan.

Opettelen taas

tänäänkin ajattelemaan,

uutta luomaan.

Jotain piilosta

sisältäni tuomaan.

Niin häilyviä on joskus

ajatukseni mun.

Joskus itseeni,

hukun,

taikka murheisiini

tukehdun.

Sielussani viipyy

tunne alaston,

kunnes riimeihini

pukeudun.

Hyvää huomenta

Pimeys koputtaa ruutuikkunaan.

Minulle yön riimit hiipii

piilostaan hiljalleen.

On runonaika,

alkaa aamuyönaika.

Kohta kirjoitan aamurunon,

säkeitä uusia siihen punon.

Hyvää huomenta.

Minä en ole synkkämielinen

nainen , mutta sieluani

joskus kovin ahdistaa.

Nämä yöt,

nämä syksypäivät,

ne ei pesää sieluuni

sisälle tee.

Mystiikkaa

Upposi aikaan nuoruuteeni

kukkivat kunnaat.

Oppi, ikä, se on kaikki.

Viisaus antoi sen

virran viedä,

sitä surua ei

tyhmä niin ymmärrä tiedä.

Voi oppi ojaan kaataa,

olla onnelliselle turhaa

piinaa.

Kaiken nähneenä,

kaiken kokeneena,

voi tämäkin

olla vain hokema.

Vielä en tunne avaruutta,

sitä filosofin kiihkolla

ajattelen.

Pohdin ikuisuutta,

paloiksi pilkkoen.

Väittelen, Väinämöisen

polkujen jälkiä

peitellen.

Sana sinne tänne heitellen

herjaa, mystiikkaa

viljellen.

Riimini

Sisälläni asuu

kauneuden suuri kaipuu.

Riimini sointuni,

lauluiksi taipuu.

Kuljen mä joskus

joutavia teitä,

tanssitan sieluni piruja,

tai enkeleitä.

Riippuvat päiväni

täällä ajan ketjujen päällä.

Olen niin kuin kissa

liukkaalla jäällä.

Jähmetyn kylmästä

talvisin illoin.

Luistelen jään kestävän

aikaan,

kirjoitan testiä

utujentaikaan.

Olen kuin tanssiva

nuotionliekki,

villi ja vapaa

tuulen viedä.

Kahleita toisen

en sisälläni siedä.

Vankina

Tuoksui yössä

aistit, huumat ihmisen.

Jähmettyi rakkaus kiinni

vain uniini.

Tuoksui unessani jasmiini.

Olin neito nuori vieraan maan,

hunnutettu, vaimo muslimin.

Iltani sammuivat tummaan

hämäryyteen, koraania

lukea vain sain.

Kotini oli vankilain.

Unessani etsin sitä

meille kahlituille naisille

on aivan mahdoton.

Vapautta kaihomielin

kaipasin.

Lämpöni

Sydäntäni en voi enää sinulle

antaa, sillä kuvaa toisen sisällään

se kantaa.

Kantaa rakkautta liian suurta niin moneen

ihmiseen. Ei sydämeeni

enää mahdu, kuin ystävän rakkaus

toiseen ihmiseen.

Lämpöni lempeni annoin,

kaunis ei ollut nuoruuteni.

Lapsi olin silloin vasta,

kun lakkasin onnea

toivomasta.

Piilotin lyönnit, tuskan

sisälleni.

Love

Night of the night

over the darkness.

I fly in my dreams.

I couldn't help it, fall in love.

It wasn't the way you smiled.

I am, what I am.

And nobody's can tell me,

where or when I die.

Don’t tell me lies, and sad goodbye.

You I'll always keep the fire burning

inside me.

You are the man I always want to see.

I believe, time will tell if you can

love me.

Tunkkaisia ajatuksia

Tunkkaisia ajatuksia,

aivoissani pyörittelen.

Kokoajan kello käy,

tikittää,

kuuluu ääni sen

ajan askelten.

Nyt on kiire,

vauhdilla mentävä.

Minä olen sanoja

huulilla,

kuiskauksia illalla,

sillä pimeällä sillalla.

Sinä olet kuva

minun aivoissani.

Karkaava ajatus,

kuka sinut sisälleni pani?

MINÄ KELLUN

Minä kellun täällä

sanojen avaruudessa.

Olen irrallani kaikesta,

katson sieluani

ulkopuolesta.

Olenko se tuo ihminen,

joka kaihosta laulaa

kuvaasi kuolaten.

Olen maapallolle

eksynyt,

avaruuteen jäivät

riimini riippumaan.

En kaikkia ajatuksiani

kiinni saa.

Mieleni

Tämä runoni on

sanoista tehty.

Kirjoitan niin kauan

kuin pystyn.

En vielä vihannes ole.

Olen kyllä nähnyt kuinka

peilikuvani muuttuu,

ihoni rypistyy.

Mieleni on ikuisen

rakkauden vanki,

mielessä vain se elämän

kanki.

Rakkautta en koskaan

tarpeeksi saa.

Minä upotan jokaisen

rakkaudenlauttani,

ihmisyyden pahaan

manalaan.

Joku kosi minua

rakkautensa tähden.

Olen vain se yksipuolisenrakkaudenvanki,

en siltä rakkaudelta

sieluuni rauhaa saa.

Enkä ymmärrä tarkoitusta,

mikä on kaiken tämän

mahdottomuuden syy.

Muistoni ne mielessäni sarjakuvaa

kuvittaa. Joskus olen eilisen

vanki. Kääntelen muistojani,

niin kuin huvittaa.

Minä mielessäni näen

jokaisen rakkauteni uponneen.

Sydämeni on silti rakkaudenkoti,

yksipuolinen rakkaus siinä

sisällä asustaa.

Niin paljon on noita ystäviänikin,

joitakin voin todella

syvästi rakastaa.

Elämä ilman unelmia

Elämä ilman unelmia,

ei ole mitään elämää.

Haaksirikostakin

rakkauden paremmin

selviää, unelmoimalla

uudesta rakkaudesta.

Syksyinen ilta pitelee

naista sylissään.

Minun on ikävä,

minä olen valmis

taistelemaan,

puolesta rakkauden.

Hehkuva hiillos,

sävy ilmeiden,

katseeni kertoo sen

rakkauden.

Ei sitä piiloon saa,

olen niin kuin jänis

pensaassa, kun saavut

samaan huoneeseen.

Lihavat naiset

Me kelluimme vedessä,

toistemme edessä,Vesikossa,

kuin ihraiset valaat.

Hyvin vesi kannatteli meitä,

jääkaappiin kihlautuneita.

Lohdutusruokaa meille nyt

tuokaa, joku vedestä huokaa.

Kukaan mies halua olla

mun kaa, syöminen se lohduttaa.

Ympärille rasvaa, se meille passaa,

voi sitä kaupan kassaa.

Viivakoodit valittaa , seitsemän

makkaraa, liukuhihnan yli vaeltaa.

Raha kassaan kilahtaa,

napa t-paidan alta vilahtaa.

Syksyinen Joensuu

Kaupunki avasi minulle sylinsä,

sulki hellästi ihmisvilinän

sisälle.

Aurinko ojensi pienen säteensä

lämmittämään hiuksieni

kuparista punaa.

Joensuun kävelykatu otti

minut iloisena vastaan.

Ihmiset hymyilivät, syksystä

huolimatta tunnelma oli lämmin.

Jokela odotti kiihkeästi

kuuluisaa vierastaan.

Perjantai oli vielä edessäpäin,

minä olin malttamaton,

odotin seuraavaa hetkeä.

Hetkeä jolloin vihdoinkin filosofi

avaisi sanallisen arkkunsa,

ja saisin jotakin järjellistä

pohdittavaa.

Särkyneiden sydänten nobel

Olen kiertänyt kujia,

sulkenut ovia,

kokenut kovia.

Mennyt sieltä yli,

mistä aita on korkein.

Ryöminyt mudassa,

rakkauden sodassa.

Taistellut, hävinnyt,

voittanut kunniaa.

Itkenyt kuolemaa,

noussut mudasta.

Elänyt täysillä,

tanssinut köysillä,

nuoralla rakkauden.

Olen kokenut paljon

kentillä ihmisyyden.

Voittanut nobelin

särkyneiden sydänten.

Syksy

Syksyn lehtien tuoksu,

huokaukset tuulien.

Nostan huulilleni sen,

maljan mahonmaan.

En vielä itse ala

täällä lahoamaan.

Vielä ehkä muutama vuosi

jäljellä on,

tätä matkaa kohtalon.

Minä tunteistani rakennan

oman valon,

se heijastuu sieluni ikkunaan.

Tänään minulle laulaa Poseidon

Tänään minulle laulaa Poseidon.

Pilvet väistyy yltä meren sinisen,

näen kohta auringon.

On poissa kaikki murheet,

pukeudun,

tai en välitä olenko alaston.

Lehdet vähitellen puista

varisee,

en silti ole onneton.

On aika nousta lentämään.

Rakkauden paraatimarssi

Rakkaus marssii paraatimarssia

yksinäisten sydänten torille.

Silmät tapittaa miestä,

kovin hankalaa,

on tiemme täällä kovin hankalaa.

Ei kysymyksistä selvää saa,

ujous kieroon vääntää selkärankaani.

 

Unelmiani puiston laidassa,

ruskaan värjäytyy,

tuo kaunis vaahterapuu.

 

Puheenvuoro

Annan puheenvuoron sydämelleni,

olen haaveistani puhki.

Silti sisälläni asuu toivo,

toivo tottumuksen,

ja sattuman.

Tahdon kohdata sen

sattuman, joskus on se hetki.

Peilikirkas on sieluni meri,

tyyni ja vaahtoamaton.

 

On niin pitkätie rakkauteen

On niin pitkätie rakkauteen,

ojasta allikkoon,

usein matkallani menen.

Aion vielä, tällä tiellä

kokeilla korjausliikettä.

Talvinen kuu,

otsalleni laskeutuu.

Tuoden mukanaan,

avaimen toivonmaan.

Unelmat ne on sanoja vain,

luokseni ne ei pesää tee.

Elämä muistoineen,

kulkee huomiseen.

Eväät sen pakkaan

reppuun sydämen.

Lapset maailman,

teille toivon ojennan.

Jossain se kuin höyhen

lentelee, tulee tuulen

virtaus käy kiinni höyheneen.

Ilmaa alleen se saa,

tuulet sitä kantaa,

rakkauteen suurimpaan

lennättää.

Aika kulkee, päivät

auringonlaskuun ennättää.

Rikottu pinta

Vedenkalvoon kivi lentää

putoaa.

Jäljet eilisenkin,

voi samat ympyrät,

saada meissä pyörimään.

Niin kuin kivi rikkoi

vedenkalvon,

niin sinä rikoit minut

palasiksi hajottaen.

Olen täällä tänään,

kappaleina,

runoillani

itseäni kasaan korjailen.