Silloin kun routa
rakentaa siltaa
reuman raatelema
keho yrittää
kapinoida säätä
vastaan.
Se pinnistelee,
ponnistelee,
keuhkot pihisevät,
puhisevat.
Tiedän milloin on
luovuttamisen
hetki , se on
silloin, kun kivun kääntö piiri
jyrää kuin myyrä
ali jänteiden.
Kulkee yli nikamien,
kokeilee
niskan, keuhkojen,
ja kylkiluiden
rajaa kestää
kipua.
Silloin on minun
aikani
nukkua niin paljon
kuin unta riittää.
Se kipu ei kysy
aikaa, ei ikää.
Jopa nuoria niin
kuin viljaa se niittää.
Silti minun on aika
vielä olla
iloinen,
tyytyväinen, siitä että
olen elossa. On aika
elämää kiittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti