Hulppea huolettomuus
taakaksi harteille
jäädä saa.
Avuttomuus odottaa
rakkautta
sydämeen, minä
pesän
keskelle
neonkäärmeiden teen.
Aika kaikille suruja
kopalla
kantaa, ja
armottoman
virtuali iskun
uutisten
ruoskalla antaa.
Surujen summa on
yhtälö kumma.
Kaiken uhalla minä
jaksan tämän
harteille annetun
taakan kantaa,
jaksa luonnollisen
hymyn
tuntemattomalle
ohikulkijalle antaa.
Minulla ei ole
kyyneltä surijalle
antaa, kuljen vain
yksin
täällä utopian
syksyistä rantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti