Pikku hiljaa minä
keinutan
väsymyksen, unen
viljaa.
Kuka muistaa sitä
Sillanpään
romaanin pikku
Siljaa,
joka nuorena nukkui
pois.
Oi voi jospa tämä
maailma
parempi paikka olla
vois.
Minä Siljan luin
aikoinaan,
silloin kuin opin
kunnolla
tavaamaan, monta
muuta
kirjaa saman tein
kasteli
minun tyynyni
kyynelin.
Kotonani asui
ateisti,joka
filosofian voimalla
minua tukisti.
Oli joku
uskovainenkin,
ja nainen
katuvainenkin.
Parhaita olivat
kuitenkin
mummo, ja ukki sydän
heillä
oli kultainen.
Puutarha
mummolla lemmikein
kruunattu
esiliina yllään
aina multainen.
Sisälläni asustaa
monta
muistoa karheaa,
pieni
joukko joka kultaa
muistojen
maan. Saa lapsuuden
auringon
aina paistamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti