Mieltä me osoitamme
sekasortoa aikaan
saaden omalla mielipiteellä.
Minä sanoja pohdin,
ennen kuin ne
ulospäin
sanoa tohdin.
Tuskin mitään
toisten
omaa kadehin,
kerään
vähäosaisille
sen näkymättömän
kolehdin.
Sisälläni säilytän
vakaan
tasapainon, keskellä
tämän
kaaoksen ja
noita vainon.
Meitä on täällä
liian
monta jotka soppaan
lusikan heittää
saa,
ja Suomi neito
hämmentynein
silmin lokakuun kyyn
rinnalleen päästää.
Kyynelten virtaa ei
me
voida leviämästä
pysähdyttää.
Joukko sopulien
marssia saa
kuin päättömät
kanat,
eteenpäin ne taivaltaa.
Jälkeen heidän
vain jää
valtavat roskavanat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti