Lokakuu

Yön lumoava ruoko huilu soittaa,

ja kuulijansa tavoittaa. Melodiaan

huumaavaan kuin transsissa yhtyy

rannan kaislikko.

Haaska linnut yön tullen,

nukahtavat pöllön huhuiluun.

Niin minä näin, kun taivaan kaaren

ylle nousee kuu, ja tähtikimarat

saa yön mustaa samettista peittoa

kirjailulla koristaa.

Lokakuu irrottaa lehdet puista,

ja pimeys onton kaiun saa

se epätoivona, melankolian

lailla heijastuu imeväisten suista.

Luonto tulevan talven alla

niiaa, ja lämpö rannan kaislikosta

pikkuhiljaa kokonaan hetkeksi

katoaa. Silti minä en ole surullinen,

vajoan filosofian pauloihin,

kuin lohduttavaan pumpuliin.

Tuskin minut sokerissa siirapissa

lapsuudessa kasvatettiin.

Vahvat juuret jouduin kotimaan

kamaralle kasvattamaan,

ja sydämen lujan rytmiin

elämän valta tielle vaeltamaan.