Rikkinäinen mies

Me hengitämme hiljaa,
samaa ilmaa polttavaa.
Silti jossain kaukana
ulottumattomissa
sinä olet.
Niin ovat vuodet painaneet
uurteet meidän kasvoihin.
Silti kaikin voimin
haluaisin sinua yhä rakastaa.

On aika pois sinut
vienyt mukanaan,
tahdon taas sen yhteisen
junaradan meille
lattialle rakentaa.
Pieni poika, se vieläkin sinä olet,
et tahdo leikkiin aikuisten,
ne sinulle on taakka tarpeeton.
Junarata lattialla,
saman räsymaton alla
tahdot vieläkin kanssani
vaeltaa.

Kuinka paljon täytyy
pojan kasvaa,
että mies hän osaa olla
naista rakastaa.
Omat poikasi ,
ne maailma sinulta pois
aivan liian aikaisin vei.
Silloin särkyi liekki
sinun sydämen,
sitä korjata koskaan
voi minä en.