Rouva kuu

Raunioiden takaa nousee taas yksinäinen
pariton kuu.Niin yksinäinen voi olla hän
joka ympärilleen kietonut on sanojen
tanssivan maailman.
Ympärilleen katsoo se ja aistii uuden aamun
nousevan.Yön taivaalla tanssi taas se rouva kuu,
pallon muotoinen punahuulinen nauru suu?

Leuto talvi olihan se äsken tässä, mutta haihtui jo pois.
Lämmin sää, jos se täällä meillä aina olla  vois.
Minä olen se kesy kyyhkynen, parvessani ainut
joka en ole parillinen, nokkimisjärjestyksessä se viimeinen.

En taas tiedä olenko ollut aina hereillä,
vai meninkö joskus nukkumaan.
Se sama väsymys, sisälläni sijaa etsii, minkä jostain
muistoista eilisen, takaisin kuvasti peili eteisen.
Mieleni ja sen lyhyt lento välissä sanojen kliseisten,
siinä onko tie , ja totuus, unelmat eilisen?
Usein yksinäisyys sisälleni kaivaa kuoppaa valtavaa.
Ystävää rinnalleen, kaipaa nainen sanallinen,
silloin kuin lihallisuus jostain vallan kahvasta osaa puristaa.
Outo hypnottinen tuijotus, sitä kaipaa sisälläni asuva
taivas, sekä rakkauden keinuva maa.