Saapui
talven kylmin päivä,
minä
jähmetyin niin kuin patsaaksi.
Siinä
tulisin seisomaan niin kauan
kunnes
kevät puhaltaisi
merkki äänen
pasunaan.
Silti jopa patsaana minulla oli
aistit
tuntea, kuinka pikku hiljaa
heräävä voimistuva valo
poltti
silmiäni. Rakkaus raastoi
sydäntä,
kehoni oli jähmettynyt.
Sisälläni
oli kaikki liikkuvuus
kadonnut
pois.
Kaikki
kävi lian pian,
sydän
valitti puoli ääneen.
Matkaa
naisen kesken jääneen.
Maailma
ei voi minua hetkeen
viedä
sinne
missä hän on,
neiti
kevät, ja aika
jään
sulattavan auringon.
Frozen
Arrived in the winter, the coldest day,
I froze like a statue.
It would come to stand for so long
until the spring blow
tone trumpet.
Yet even the statue I had
senses to feel how little by little
awakening growing light
burned my eyes. Love tore
heart, my body was frozen.
Inside was all movement
lost out.
All of it was dirt soon as possible,
heart complained half aloud.
The distance between a woman trapped.
The world can not be me the moment
export
where he is,
Miss spring, and the time
the ice to melt the sun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti