Yön hämärissä
harsoisissa
hetkissä, minä
uinun
kuin lukki unen maan.
Aika silloin alkaa
hitaasti hiljaa
rummuttaa
melodiaa yön.
Silloin sen verran
horroksesta
havahdun, säpähdän,
ja
likaisia kynsiäni
syön.
Silti olen
kirjoittava tähti
tämän yön. Minä
kliseitä
toistelen, ja
tähdille, kuulle
ajatuksissani
hymyilen.
Narri
silmä kulmassaan,
heräävä hymyn
haiven.
Itkeä, tai nauraa,
se on
aivan sama nyt.
Suunnistan
ajatuksien
metsään
mielettömän synkkään.
Silti melankolian
siltäni
pois lynkkaan.
Itse tunnetilojani
vahvasti
ohjaan, en laske
sielun purtta
koskaan karille, en
laivan
runkoa pohjaan.
Tänään on lauha
lauantai,
se kirjoittamaan,
kirjailijan
sana valmiin sai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti