Aikaisin aamulla
jossakin
maapallolla aamu
huohotti
niskaani. Sen
hengityksen
ääneen minä
heräsin.
Yö oli ollut kylmä,
ja tunsin luissani
vuosien painon.
Viisaus se oli
laskeutunut
sieluni ylle, silti
olin yön
yksinäisin.
Pakkanen vain
nurkissa
narisi, olin
valmiina
kylmän puhurin
syleilylle.
Vielä silloin kun,
vihollinen nukkuu,
levottomasti
kuorsaa.
Silloin nainen vapaa
kaikista kahleista
olla saa.
Voi hetkeksi riisua
huntunsa,
ja sekunnin ilosta
tanssii äiti maa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti