Tämän uskon

Nyt kun kuljin läpi nuoruuden huoneen,

ja kynsin hampain nielin verta.

Niin kaarnalaivan lapsuudesta

vertainnollisesti esiin kaivan.

Sen aalloille kanavani nyt mä lasken,

kun jäät on viimein irti lähteneet.

Purkkiin lasiseen, säilön kaikki

talven kyyneleet.

Kevät keskittynein hellin sormin,

ihoani auringollaan silittää.

Pienet lastenjalat paljaina niin tahtoisivat

jo vilistää.

Taikakevään maljan huulilleni nostan,

väistyvän talven pimeyden maljan

juon, näin pimeydelle kostan.

Mitä maailmankuvaa aloimme luomaan,

kaiken sen kummallisuuden

jätän Herran huomaan.

Ajatukseni vien pyhään labyrinttiin,

ne sinne hetkeksi sinne säilön,

kunnes kesän tuulet ne ulos vapauttaa.

Tämän uskon, sekä maailman luomisen

väittelyn, se ajatukseni hetkiseksi

taas vangitsee. Kiirastuleen sieluni

hetkiseksi alistaa.Yli sieluni hetkeksi

lensin, sitten siihen taas takaisin laskeuduin.

Siinä uin yksityistä hengenkujaa,

se ajatukseni saa kulkemaan taas lujaa.

Kuljen läpi Herran huoneen,

sen ilmapiirin vaistollani tuntea saan,

sen uskon voiman tunnen.

Vaikka kaikki nämä maailman tuskat

sieluani, sekä ruumistani näännyttää.

Ei kukaan ateistiksi voi sieluani käännyttää.