Joensuussa jossain ,Vappuna kainalossani
kannan viulukoteloa.
Mies kuule tämä on meidän laulumme,
sävel meitä varten on.
Meitä varten kuutamo kuittaamaton.
Viritä viulu, soita selloa,
siirrän kellon viisarit näyttämään
aikaa pois arkipäivästä.
Vappuun viritän viisarit,
viitoittamaan lauluntietä.
Virittämään juhlamieltä,
pois tältä kapealta tieltä.
Tieltä tuntemattomaan,
läpi routaisen kevään maan.
Menninkäiset nousevat luolistaan,
päivänsäteen kulta jäi käteen.
Jokelaan joutavan askeleet vie,
poissa on kiire ja arkisenleiväntie.
Paljon kirjoitan, suomenkieltä
kiristän. Ei selkeää sanaa irtoa minusta,
ottaisitko silti minut koeajalle?
Väistän kysymyksiä,
kierrän kierrellen vaikeat kysymykset.
Tuomas tuo jo Vappupallo,
kohta halkee naisenkallo,
sanat syvät ilmaan karkaavat.
Tuonen tuulen turhuudentielle,
sille siveälle immen itkuvirsien
raivaamalle.
Vappu vaivaa naisen mieltä,
pois tahtoisin jo tältä
yksinäiseltä tieltä.
Puhuivat Jokelassa joutavia
jorisivat. Kuuntelin äänettä
hiljaa, joutavia porisivat.
Kirjailijan aivoissa,
pyörivät riimit, sekä jutut.
Niistä tarinoista saa kärsiä
vieraat, ja tutut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti