Hän saapui läpi vuorten,
tuo nainen mustissaan,
jalanjälkiinsäkin sai hän ruusut
kasvamaan.
Hän oli kukka kalliovuorten,
suuri tytär taivaanpäällikön.
Vaikka sydämestäni on
kaikki toivo mennyt,
silmistäni loiste sammunut
Otavan tähdistön
.
Silti jossakin sydämeni
kätköissään, pieni hento
toive kasvattaa itujaan.
Ehkä minäkin, joskus
pienen toivonsiemenen
keväänruukkuun istutin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti