Elämänkaaressa

Sinulle kirjoitan kaiken,

vaikket mitään pyydä.

Liukuportaat rakkaudesta teen,

kun nousen seitsemänteen

taivaaseen.

Kuitenkin aina, olen ekstaasissa,

jossakin lasitalon kauniissa hississä.

Pienen hetken,

vielä rakkaudesta kirjoitan.

Sen jälkeen on elämäkaaressa

syksyn aika. Poissa ehkä

on silloin rakkausrunojen,

lumon taika.

Piirrän sydämiä ikkunaan

lasiseen, kun nousen

viimeiseen kerrokseen.

Rakkaus se on oman

linnansa vanki.

Häikäisee aina kuin

helmikuun hanki.

Elämä on suloista,

sekä vaikeaa, kun    

maailma meitä akselillaan

pyörittää. Yhdessä hetki ehkä

tehdään sormin rengastetuin matkaa

,toinen matkan voi kesken luovuttaa.