Suru tulee saumoistaan läpi

Mitä sitten teen,

kun suru tulee saumoistaan läpi.

Mitä sitten,

kun suru lyö tikarinsa

kylkiluideni läpi.

Tunnemallisten tähtien alla

kannatellaan me tällä toisiaan.

Kuka tulee,

kuvaa minun kyyneleet?

Marjalan talot ovat niin kuin

säilykepurkkeja,

ihmiset suljettuna tölkkeihinsä

odottavat keväällä aukaisijaa.

Miten pääsisin purkistani ulos,

kun ei saavu aukaisijaa.

Pitäisi olla vahva,

pullistua, ponnistaa,

saada voimaa

päästä ulos.

Kun olin pieni niin kuulin saottavan:

”Linja-autojen ja rakkauden perässä saa

juosta tai odottaa seuraavaa”.

Huudan, ulvon yöhön,

itkeä en enää jaksaisi yhtään.

Kevät se iskee tikarilla,

tekee viillon pistävän.

Rakkaus, sekä ikävä

satuttaa enemmän.

Nyt sen ymmärrän,

kun ikävästä kirjoitan.

Nämä sanat ovat,

tuuleen viskattavia

leivänmuruja.

Löytääkö Hannu, sekä

Kerttu tien kotiin?