Elämänviivani

Jäljet jätit minun elämänviivaani,

niitä mukanani kannan,

muistoille siivet vahvat annan.

Sieluuni tatuoituna nimesi sinun,

aikakirjoihin kirjoitettu maailmankaikkeuden

alkuun, sekä loppuun.

Kaksois-sielujen kantomatka ei lopu yhteen

elämään, sen sielullani koen;

tunnen nään.

Ikuisuus on vain kuin hiekanjyvä Saharassa,

verrattuna kaksois-sielujen sinfoniaan.

Miljoona unelmaa

Miljoona unelmaa kuivassa kurkussaan

huutaa ulospääsyään.

Aivossani rummuttaa miljoona irtipääsyytä

riimiä, ulos meidät päästäkää.

Rumimmat vain säästäkää,

liiat riimit kuormittaa,

aivokoppaani kiehuvaa.

Nyt olen tässä, unelmaani

etsimässä. Hihassani pataässä,

sielussani huutaa paholainen

kohti kuuta. Enkeleillä paljon

työtä, suojella mua pitkin yötä.

Hyvää Vappuaattoa

Niin viimeinkin aamu koittaa

viimeinkin, sitä kaipaan rikkinäisen

yöni jälkeen.

Kuka valon sytyttää

taivaan suureen ikkunaan,

nyt loistaa valo maailman.

Minä aukaisen sälekaihtimen .

Niin viimeinkin Vappuaatto

koittaa viimeinkin,

sitä kaipaan tämän talven

jälkeen. Näin sanoi

nainen sydänystävälleen.

Tämä päivä kirjoittaa,

Vappuaaton näytelmää.

Olen nielaissut kaikki

sanat tämän heräävän kaupungin.

Vuosisadan mykkänä nukuin,

yönvarjot peittonain.

Tahdon ulos heittää nämä

kaikki sanat turhan pitkään

vaietut. Sama riimien rytmi,

sekä kiihko löytää minut

vieläkin.

Niin kuin nuori nainen

tänään taas kirjoitin.

Silmissäni syttyy tähdet,

ne valoansa antaa tämän

päivän maailmaan.

Ystäville iloa voin sanoillani

 antaa

Vappuaattoon mukaan kulkemaan.

Alistettu

Sä alistit minut, sä kesytit minut.

Olin särkynyt risapaitainen enkeli.

Olin ruma, pieni sekä laiha

rikkimennyt enkeli.

En piittaa ,jos mä mokaan,

minua piirittää monimutkainen

typeryys. Ympärilläni pelkkä

jäätäväkylmyys.

Naisia lyödään, hakataan,

alistetaan. Sä kiroilet,

kun rystysesi särjet noihin lyönteihin.

Ai mikä mua vaivaa,

kun lyönnit nuo verta nenästäni kaivaa.

Rahamiehet katsein ylimielisin

lyö rahaa katkenneisiin kynsihin.

Joensuussa jossain

Joensuussa jossain ,Vappuna kainalossani

kannan viulukoteloa.

Mies kuule tämä on meidän laulumme,

sävel meitä varten on.

Meitä varten kuutamo kuittaamaton.

Viritä viulu, soita selloa,

siirrän kellon viisarit näyttämään

aikaa pois arkipäivästä.

Vappuun viritän viisarit,

viitoittamaan lauluntietä.

Virittämään juhlamieltä,

pois tältä kapealta tieltä.

Tieltä tuntemattomaan,

läpi routaisen kevään maan.

Menninkäiset nousevat luolistaan,

päivänsäteen kulta jäi käteen.

Jokelaan joutavan askeleet vie,

poissa on kiire ja arkisenleiväntie.

Paljon kirjoitan, suomenkieltä

kiristän. Ei selkeää sanaa irtoa minusta,

ottaisitko silti minut koeajalle?

Väistän kysymyksiä,

kierrän kierrellen vaikeat kysymykset.

Tuomas tuo jo Vappupallo,

kohta halkee naisenkallo,

sanat syvät ilmaan karkaavat.

Tuonen tuulen turhuudentielle,

sille siveälle immen itkuvirsien

raivaamalle.

Vappu vaivaa naisen mieltä,

pois tahtoisin jo tältä

yksinäiseltä tieltä.

Puhuivat Jokelassa joutavia

jorisivat. Kuuntelin äänettä

hiljaa, joutavia porisivat.

Kirjailijan aivoissa,

pyörivät riimit, sekä jutut.

Niistä tarinoista saa kärsiä

vieraat, ja tutut.

Pilvinen päivä

Muistan sen erään päivä,

kun taivas ylleen kääri

tummia nuttujaan.

Niin kaiken järjen häivän,

menin tuuleen kadottamaan.

Siitä suurta rakkautta,

mikä kansat saa kädet

yhteen liittämään.

Sitä tulin joskus runoin,

tänne maailmaan kiittämään.

Soi pilvissä laulu tuulen,

sen kaiun kaukaa kuulen,

kun heitän hetulaa.

Tiesin ,että erehdyin

kahden miehen kesken.

Kaksoisolentoja maa

voi päällään kantaa,

oudon yllätyksen

elämässä antaa.

Virneeseen vedän naamani,

yhdyn maailmanmerten paloon.

Anteeksi saa enkä,

vaikka miten matelen.

Nolouttakin voin suorin

ryhdin kantaa,

vaikka maailma kurjat kepposet

tekikin. Potkun niin julkean

voi erehdys pahanlainen perseelle

antaa.

Elämänlanka

On niin herttaista että se

hempeys kuvottaa.

Soppaansa kolmas

lusikkansa pudottaa.

Elämänlangan pään

pari jonnekin maailman

tuuliin kadottaa.

Tänään on nyt,

huominen jonnekin

avaruuden

mustaan aukkoon paennut.

Tahdon tarttua käteesi sun,

katsoa auringonlaskuun,

kunnes punnastun.

MS-tauti

MS-tauti, tarttuu nilkkaan,

kaataa naisen joskus vilkkaan.

Vääntää, ruhjoo, kiduttaa,

öisin unet katoaa.

Herää öinen myoliini,

tukkii hermot sisuksiini.

Herättelee unestansa,

tämä öinen villikansa.

Vapaus kutsuu taivaanrantaan,

varpaat joskus sinne kantaa.

Tahdon unen syliin tästä,

valvomisen ikävästä.

Päivällä taas väsyttää,

unettomuus kesyttää.

Keskiyö jo mennyt on,

poissa loiste kuutamon.

Piilottivat auringon,

öinen musta kivunkansa,

valvominen on niiden ansa.

Näin unen

Tunnen yössä kalman kuiskaukset,

kun öiset tummat varjot vaeltaa

kohti mustaa avaruuden mustaa

aukkoa seuraavaa.

On villi vapaus nyt vallannut

pimeyden kansan maan.

Se öisin mustin hahmoin,

unenlaakson yli ratsastaa.

Oli unessani nainen valonkirkkaudenkansan,

viritteli pimeydenruhtinas hänelle

verkkoansan. Sammui hänen kristallinen

valon sielunsa, ja pimeys yössä partaansa

nauraa saa. Kolme huppupäistä miestä

yössä kohti kuolemaa nyt ratsastaa.

Hyvää yötä

Pitäisikö minun osata rakastella

sanoilla, helliä hellimmillä

heleillä helmeilevillä lauseilla.

Kutitella kuiskaavilla korulauseilla,

lepytellä lempeillä loruilla.

Lumota leikkimielisillä

laulunteksteillä.

Laskea laineille seireenien sävelet,

yönkarikoihin kaihoisat kaiut.

Seitsemän meren vaanivat karikot,

meren-neidot hiukset rinnoillaan.

Loikoivat kivikkoisilla rannoillaan,

simpukankuorivyöt uumillaan.

Nyt menen nukkumaan,

siirryn sadunmaailmaan.

Utopian unenlaakson vaellan,

ehkä unessani poimin simpukan.

Rakkaus noitaroviolla

Olihan se äsken tässä,

mutta haihtui pois.

Käskeä se sitä kukaan voi,

hymnirakkauden vain hetken soi.

Näetkö paloarvet, jalassa runoilijan?

Juhannuskokko oli joskus kai,

mistä hän paloarvet jalkoihinsa sai.

Helppo oli olla vietävänä

myrskytuulien.

Paikoillansa ei pysy

silloin arki huolien.

Hovinarri suuren rakkauden,

sydämessään käry rovion.

Noitanainen roviolla kai,

paloarvet jalkoihinsa sai.

Kuka sen tulen sytytti,

kyyhkyt ilmaan päästi,

nainen syyttömästi vangittiin.

Kahleisiin rautaisiin laitettiin.

myrtinoksa hiuksiinsa takkuisiin

taitettiin.

Punaiset hiukset liekkimeren

nuolemat, niin monet turhat

noitavainot, rakkauden kuolemat.

Elämänkaaressa

Sinulle kirjoitan kaiken,

vaikket mitään pyydä.

Liukuportaat rakkaudesta teen,

kun nousen seitsemänteen

taivaaseen.

Kuitenkin aina, olen ekstaasissa,

jossakin lasitalon kauniissa hississä.

Pienen hetken,

vielä rakkaudesta kirjoitan.

Sen jälkeen on elämäkaaressa

syksyn aika. Poissa ehkä

on silloin rakkausrunojen,

lumon taika.

Piirrän sydämiä ikkunaan

lasiseen, kun nousen

viimeiseen kerrokseen.

Rakkaus se on oman

linnansa vanki.

Häikäisee aina kuin

helmikuun hanki.

Elämä on suloista,

sekä vaikeaa, kun    

maailma meitä akselillaan

pyörittää. Yhdessä hetki ehkä

tehdään sormin rengastetuin matkaa

,toinen matkan voi kesken luovuttaa.

Elonkorjuun aika

Ajattelen liikaa rakkautta,

aivan liikaa, jotain tuntematonta.

Sinä olet minun ainoa taivas, olet

ainoa sydämeni meri.

Niin kuohuvaa, sekä kiihkeää

on äitimaan vuodattama ihmisveri.

Yllätys, taas mä kirjoitan

rakkaudesta, joka ei kauan kestä.

Sitä outoa rakkautta ei voi piilottaa,

ei pois kasvoiltansa pestä.

Näihin runoihin, sekä tarinoihin

sydän turtuu. Katsokaan, ja hymyilkää,

kun nainen murtuu.

Unelmoin minä tähkäpäistä

heinäseipäiden yllä,
tahtosin kanssasi kulkea 

käsi kädessä kävelyllä.

Pian kukkivat omenapuut,

niin kuin kirsikankukat Japanin,

niiden tuoksuun sinut tallensin.

Omenani kauas puusta putosi,

oli kaunis punainen.

Taideteos Luojan sen,

joka meille kaiken antaa

taivaan kotiin heikon kantaa.

Olen valmista viljaa,

polvilleni nöyrtynyt.

Korjaa minut silloin pois,

kun elonkorjuun aika ois.

Poika jäi katsomaan (äitienpäiväruno)

Poika jäi katsomaan,

kun tyttö kirjoitti lauluaan.

Auringonkukan alle

tahtoivat he yhdessä nukkumaan.

Liisa ihmemaassaan,

hän törmää irvikissaan,

joka hampaat pimeys

saa loistamaan.

En mä rohkea ole,

enkä kuolematon.

Satukirjassani arjensankari

saa kuihtuneenkin ruusun

aina kukkimaan.

Tämä maa kasvaa

kultaa, sekä kunniaa.

Arjensankarille kirkkain

kruunu otsallensa annetaan.

Äiti tänään kultatuolissa

aamupalalle kannetaan.

Niin monta auringonkukan lasta,

äitiänsä tänään onnittelee,

kukkaispölyä ilmassa liitelee.

Kaksi maailmaa

Unessani juoksen mä paljain

jaloin, ilman hyppään niin kuin

kauris miljoonin tavoin.

Tämä uni kantaa läpi yön,

hattaraa, kuin pumpulia siinä syön.

Tämä uni vie minut kauas pois,

sinne missä kissankellojakin olla vois.

Hiuksissani lentohiekkaa,

teroittaen samurainmiekkaa.

Allani on uljasratsu,

perässäni tyhjätasku.

Luoja miten kauniin,

sekä komean miehen

joskus loit.

Afroditen pojan syntyä

annoit.

Meidän piti olla pari,

yhdessä nousta tähtiin.

En ole koskaan suudellut sua,

silti olet minun ikuinen unikuva.

Mä luulin olevani terästä,

joka ei koskaan murru.

Nyt laitan kaiken alle surun-naamion.

Outo meidän vetovoima,

ajan hyvin patinoima.

Vain sinä pystyt siihen,

mihin muut ei koskaan kykene.

En tiedä mistä tulin,

mistä minä ilmestyin,

takaa avaruuden aikakirjojenko

saavuinko jostakin?

Se tunne oli jossain,

piilossa kai komerossain.

Alla vaatevuorten valtavain,

jonka alta tämän

sammumattoman tunteen

ehkä löytää sain.

Kaksi maailmaa, kai rintarinnan

ratsastaa. Joskus hyppään toiseen,

ajanrattaat vinoon hetkiseksi

vinksahtaa. Yön unet leikkii

sinun kuvillasi, minä

olen nainen itsepäinen.

En tahdo olla leikkikenttä

miehen itsepäisen.

Kiertotähdet maailman,

sinä sielustani varastit

palan valtavan.

Unissani sielumme

samaa unta kelataan.

Tämän maailman kaksi

yksinäistä, räsypekkaa

yhteisessä unessamme

pelataan.

Olen uneni unohtamaan

liian jääräpäinen,

nainen liian itsepäinen.

La dolce vita

En muuta voinut kuin olla

nokisydäminen enkeli.

Helmassaan enkeliä kyyneliä

vuotavaa, äitimaa kuljettaa.

Rakas ystäväni kaukana jossain,

maailma minun sydämeni vei.

Uupuu vaan kyydistään,

se onnellinen mies.

Elämä anna mulle anteeksi,

tanssin täällä

La dolce vitaa.

Unelmieni kuvasto

Tilasin unelmieni kuvastosta

miehen itselleni.

Yö tylsä rappaa sieluuni

tiilimuuria paksumpaa.

Nämä sanat läpi vuosisatojen,

ne käyt tien riimin sen,

mikä samurain sai

särkemään sydämen.

Humiko San, sen tunnelman

sieluni peilillä teen.

Saan lauluuni kaihon

kadotetun sävelen.

Simpauttajan ajan,

kaivan kaukaa takaa vuosien.

Heikin herkintä tekstiä suosien.

Jokelaan sain aikaan aikakirjojen,

ikuisen stipendin.

Hertta rakkautta tarkoittaa,

ruutu valtaa, sekä kunniaa.

Risti rahaa, pata tietää kuolemaa.

Pataässä kädessäni tässä,

kortit kohtalon on elämässä.

Jokainen yrittää ymmärtää

tätä maailman ympyrää,

joka avaruutta kiertää saa.

Mä hakkaan mun elämääni,

niin kuin rahapelejä hakataan.

Minut joskus tänne

harakka tiputti

taivaasta, maanpäälle

kärsimään. Haikara ei suostunut

minua tänne tuomaan.

Harakka nauraen lensi pois,

nauraen, jätän

sun Herran huomaan.

Mä en uskonut rakkauteen,

en uskonut kiduttavaan elämään.

Sydäntäni sääli en,

kuljen läpi sen viimeisenkin kyynelen.

Minulla on sielussani mustaa,

sen enkelitytön vieressä,

joka öisin runoja täällä rustaa.

Aamulla

Ystäväni pyyhi pois kyyneleesi,

kyllä laulullani sinut hetket onnelliseksi saan.

Nämä riimit riitasointujen,

ne äänensävyn luo ruosteisen.

Pian tunnet sinäkin,

tuon oudon sävelen,

jonka kanssa aamun kävelen.

On vuoden mukanaan,

tuoneet laulut oudon maan.

Ne ilmaan väristän,

kun poissa on hän,

joka hymyllään loi

oudon värinän.

Lauluuni teen sen

syvän tummaan veen,

ja kaihon kyyneleen.

Luon naurun kuumeisen,

ja elämän huumeen sen,

joka sykkeen sydämeniin tuo.

Tänä yönä oli taivaalla

kevään kelmeä kuu.

Sade ikkunaruutuuni pimeydestä

sävelmiään rummuttaa.

Minä unessani piirsin miehen,

kun sinä et eilen tullutkaan.

Aamuyöstä kuvitelmien

miehen viereen nukahdin.

Se piirretty mies, nauraa

ja hymyilee.

Kasvoni kelmeä katse

tänä aamuna peilistäni

ulos kurkistaa.

Yön tullessa

Yön tullessa koko suuri luomakunta,

näkee samaa koiranunta.

Nukkuu Suomen eduskunta,

torkkupeitot päivää varten,

ne on miesten sekä kaunotarten.

Korkealta, sekä kovaa tämän

lauluni laulan, sen valkoisen

joutsenen kaulan siihen lauluun

ojennan.

Kun tehty on työ,

niin saapui jo yö,

sydämeni rummuttaen lyö.

Loistaa Otavan tähtivyö,

silmiini on syttynyt uusi toivo huomisen.

Toiset tulee, toiset menee,

mutta tätä sävelmää yönmustuus

säveltää.

Minun sisälläni, on oma elämäni,

se kiertää linnunradallaan.

Tämä öinen pimeämaa sitä

vauhtiin siivittää.

Teen tämän oudon sävelen,

kun yön pimeydessä yksin kävelen.

Marjala on osa maailmaa,

jota runoilijan riimisanat

öisin ratsastaa. Nuo valot sillankaarien,

jotka ikkunani loistaa hyväillen.

Yhdessä kuljetaan aamun kirkkauteen,

maailmassa jossa syntyy kokoajan uusia ihmisiä.

Yöllä olen kovin väsynyt kirjailija,

kohta vaivun uneeni uudelleen.

Äsken heräsin uneen, jossa tunsin

sinun mua suudelleen.

Lapsi yöllä painajaistaan valittaa,

yhdessä yössä valvotaan.

On hetki aikaa kirjoittaa.

Mistä muistan sinut nyt,

niin monen muiston jälkeen,

muistan kun leikimme

maailman valloittajaa.

Oinaiden kavioiden tahtiin,

kevätyö öisin ratsastaa.

Tanner tömisee, ja lumi sulaa pois,

huominen jos lämpimämpi olla ois.

En valehtele sitä,

että öisin kirjoittamalla

kelaan maailmaa.

Sen murheita, sen kauneutta.

Tämän yönhetken pikkuisen,

nyt elän maailmaa suudellen.

Lauluuni yhtyy menninkäiset yön,

uumalle keijujen kirjoitan

tämän ikävän.

Sen helinänä yön atmosfääriin

lähetän. Tiedän mitä on olla

kirjailija, omistaa tunteet sekä

valvoa yö.

Kokea aamuyön kirjoittamisen

pakollinen luomistyö.

Hyvää yötä

Nukkuu maa, ja nukkuu meri.

Unenaallot vyöryy ylitseni,

avaruuden mustat aukot,

kohta öistä usvaa haukot.

Unenmaailmaan soutaa saan,

keskelle utujen ulappaa.

Verkot veteen heittelen,

nukkumatin peittelen,

perille kun saavun taivaan

unelmienunilaivaan.

Hän saapui

Hän saapui läpi vuorten,

tuo nainen mustissaan,

jalanjälkiinsäkin sai hän ruusut

kasvamaan.

Hän oli kukka kalliovuorten,

suuri tytär taivaanpäällikön.

Vaikka sydämestäni on

kaikki toivo mennyt,

silmistäni loiste sammunut

Otavan tähdistön

.

Silti jossakin sydämeni

kätköissään, pieni hento

toive kasvattaa itujaan.

Ehkä minäkin, joskus

pienen toivonsiemenen

keväänruukkuun istutin.

Yhden askeleen horjahdus

Yhden askeleen horjahdus,

kaikki pitävä alta katoaa.

Sydän tuskan sisäänsä patoaa,

hullu huuto huomisen,

on tuskanhuuto luomisen.

Vanha sf-filmi perhe Suomisen.

Kautta kunnian, ja omantunnon,

tarkistan sen lujan kunnon.

Avaruuden kaiku vastaa,

huuto tuuleen ainoastaan.

Äitimaan on syli avoin,

sen koen miljoonin tavoin.

Olemassaolon tarkoitus,

onko ikävän nyt karkoitus?

Niskavuoren Heta nyt,

on marttyyriksi syntynyt.

Uusi aika atomien,

sinne virtuaalinen on huominen.

Aikamatkaan alle taivaan,

nousen virtuaaliseen ilmalaivaan.

Tatuointi sielunhintaan,

kuuluu siruun nahkan alle ihonpintaan.

Fysiikka ja kemia, tämä hypotermia.

Vilttiä nyt päälle lisään,

kunnes uneen pääsen sisään.

Kädet ristiin rinnan alle

ylös huuto Jumalalle.

Yksinäistenluomakunta näkee

samaa painajaisunta.

KÄKI

En todellakaan tunne minkäänlaista

ylpeyttä elämästäin.

Ajan ruosteisiin rattaisiin

joskus kiinni jäin.

Väliin tässä elämässä jonnekin putosin.

Kirjailijan mustesulat lapaluihini

kiinni sain.

Kirjoittajan kiivas kieli,

ailahteleva, tuuli mieli.

Taistelua tuulimyllyjä vastaan,

alamäki, ylämäki,

kaupungilla eilen ajoi pyörällänsä

mies huusi kokoajan KÄKI, KÄKI.

Sitten saapui ylämäki.

Hullunlailla polki matkaa,

iloiseksi ihmiset huudollansa sai,

silloin oli perjantai.

Vielä

Vielä viimeisenkin auringonlaskun aikaan

äidit muistavat lapsiaan.

Porttini saranat on kiinni ruostuneet,

viimeisen matkan joskus siitä

teen, murran salvat kiinni kasvaneet.

Monet kauniit muistot,

jotka jäivät alle vuosien.

Ne jostain ylös nousee,

vaikka niitä suosi en.

Vaikka oven joskus sulkee takanaan,

sen oven taakse voi joskus joutua uudestaan.

Tahdon teidät kaikki muistaa,

kerran yhdessä kouluun kuljettiin.

Jälleen hetken olen se tyttö

villi takapulpetin,kuka

joka viikko arestiin laitettiin.

Olen yksinäinen susi

Olen yksinäinen susi,

lauman tarvitsen.

Lauantai iltaisin karaokeen menen,

ulvon öisin kuutamoon.

Mieheni minun päälleni

heitti joskus bensiinin,

liekin perään tietenkin.

Olen kallio joka kukkii,

sammalta päällensä kasvattaa.

Niin kivi päällensä

jotain pehmeää ylle saa.

Jalkojeni alla huutaa maa,

asfaltti se ohi kiitää,

mutkat voin joskus suoristaa.

Lupa olla surullinen,

Jokelassa kuka viritti

pianon epävireisen?

Nousevan auringon talo,

eilen lauloin sen.

Niin kuin monen muun

vanhan kappaleen.

Veli siskoaan vastaan

kätensä nostaa,

ilkeyttään harhaan johtaa.

Siks olen mä suruinen,

hihaani kuivaan valuvan kyyneleen.

Huhtikuu

Huhtikuu, hullukuu vain taivalla nukkuu.

Kevään sävelmän, sulaville meren aalloille

nyt lähetän.

Tänään pelko peiton alle

työntää varpaitaan.

Kauhu yksinäisyyden lujaan tahtiin

soittaa noitarumpuaan.

Olen ansassa pilviverhon alla,

täällä pelonpaikka odottaa sielun ikkunalla.

Niin nainen, sekä mies,

soutavat erisuuntiin.

On kanavassa vesi korkealla,

ne voimalaitoksesta alas vettä valuttaa.

Oi huhtikuu, tämä hullu kuu,

yksinäisyyttä minun sydämessäni

jaksaa kasvattaa.

Rakkaus

Rakkaus alkaa juuri niin,

aika jos sattuu oikeisiin uomiin.

Kukkaset kahden sydämen,

sykkii silloin samaan tahtiin.

Tämän maailman laulut kirjoitan,

ne sydämeeni tallennan.

Kuulen sen sävelen,

aidon rakkauden,

kun yöntähti on sieluuni

syttynyt.

Niin paljon rakkautta

turhaan tuhlataan,

ne vie ylpeys mukanaan.

Sen vihaisen rekkamiehenkin,

sieluuni tallensin.

Hän pysyy siellä lukittuna ;

niin kauan kun sieluni

elää, on merkittynä aikakirjoihin.

Niin me olemme

 Niin me olemme kolhittuja, vangittuja kaavojemme sisälle.

 Ruhjeita sielussamme kannamme.

 Lämpöä toisillemme annamme. Murramme leivän sen,

 ehtoollisen viinin, veren sekä rakkauden.

 Niin kuin taivas, maa sekä meri kulkee aika ylitsemme.

 Niin kuin hiekanjyvät saharassa on arvaamaton päiviemme määrä.

 Olkoon tiemme oikea tai väärä.

 Valonpisaroita kannan sielussani,

 seitsemän sinetin alla.

 Siivet Rafaelin enkelin,

 niiden alla on minun paikkani maailmalla.

Piilotettu rakkaus

Rakkaus piilotettu seitsemän sinetin alle,

lyijyarkkuun luolaan ydinjätteiden sisälle.

Suljettu arkku säteilee yhä,

olkoonkin arki taikka pyhä.

Unohtaa yritän kaiken sen,

piilotetun rakkauden siemenen.

Vieläkin sinua rakastan,

vaikka sen visusti piilotan.

Seitsemän sinettiä kiinni on,

suljettu lyijyarkku murtumaton.

Me rakastelemme hetken

 Me rakastelemme hetken
 kiihkeästi äännellen,

 en silloin enää ole ihminen
 Niin kuin suurin kiihko voisi
 maailman suistaa radaltaan.

 Sun kätes etsii rakkautta
 haparoiden ihoani pehmeää.
 Minä niin kuin pelkäämättä,
 autan sua tien nirvanaan löytämään

Kertosäe:
Kuinka paljon täytyy ihmisen rakastaan.

että maailma voisi kantaa kahta ihmistä

omalla radallaan.

Vasten tummaa rakkauden uumaa,
tahdon tämän hetken ponnistaa,.
Niin kuin huuto teurastetun oinaan,

kevään huutoon vastaa minun huutoni.


Niin ovat vuodet lyöneet
tatuoinnit meidän kasvoihin.
Melkein huomaamatta myöneet
uskon murheisiin.

Silti kaikin voimin
sua rakastaa tahtoisin.

Sinä minut äänelläsi lumosit,

olit minun oma seireeni.

Kertosäe:
Kuinka paljon täytyy ihmisen rakastaan.

että maailma voisi kantaa kahta ihmistä

omalla radallaan.

Vasten tummaa rakkauden uumaa,
tahdon tämän hetken ponnistaa,.
Niin kuin huuto teurastetun oinaan,

kevään huutoon vastaa minun huutoni.

Asfaltti on armoton

Asfaltti on armoton,

kun kaadut missä sinut polvesi on.

Polvet ruvella,

saan kontata tätä maan kuorta.

Voi tuota lasta nuorta,

hän horjuu askelissaan,

paljon laastaria tarvitaan.

Äiti korjaa polvet nämä,

sanoo kasvot lapsen tuskan jähmettämät.

Silmät kyyneleitä täynnä,

sitä on tämä koko elämä.

Niin vain kävi, asfaltti ei ole ystäväni.

Joskus kesäisin, silti tuuli tarttuu

moottoripyörän renkaisin,

varaa kohti pyörä käy.

Määränpäätä matkalla ei näy.

Minä rakastuin mieheen,

joka on liian ujo.

Kasvoiltaan hän on komea, sekä rujo.

Oi mä tahtoisin tästä asfalttiviidakosta pois,

voi jos minulla siivet selässäni ois.

Nyt olen nainen epäkunnossa,

laastaria täynnä itsetunnossa.

Niin vaan kävi lempi iski

kuin asfaltti, se sieluni ruvelle pisti.

Miksi rakastuin niin ujoon mieheen,

ajoin moottoripyöräni puoleen tiehen.

Elämä on muutakin kuin moottoripyöräajot

Norjaan heinäkuussa.

Laastari ei auta murtumiin umpiluussa.

Täältä tulee, vapaus sekä avoin tie,

se vapaana kesätietä vie.

Ei päivistämme monetkaan historiaan jää.

Minä rakastan sinua,

koko sielustani, kuka sen tunteen sinne laittoi.

Kuka laastaroidun asfalttiruusun

maantienvarresta poimi, ja taittoi.

Jukka poika

Jukka poika, jotain kummallista.

Silkki mun lanteita peittää,

yöntuuli hiekkaa iholleni heittää.

Suunnaton avaruus,

se onnen on tilaisuus.

Myrsky aavikolla hiekka kasaa taas,

kamelikaravaani unissani ratsastaa,

aavaa preeriaa.

Täällä taivas keskiviikon päällemme

heittää, kuumat aamukahvit ystävä

minulle tänään keittää.

En antaudu aistien valtaan,

eilinen piiskaniskuin kasvojani sivaltaa.

Tekee hallaa ajatuksilleni,

pahaa ilkivaltaa.

Tänään on nyt,

keskiviikon tähti on silmiini syttynyt.

Toivonkaravaani ajatuksissani ratsastaa

kohti paikkaa seuraavaa.

Yön varjot

Yön varjon peittää maan,

kun henki on vahva

niin pimeys riittää maailman luomiseen.

Niin äitimaa, luo Suomi-ihmisen.

Nainen kohdussaan lasta kantaa saa

kuukautta yhdeksän.

Sen rakkauden minkä vain

äiti voi antaa lapsilleen,

sen kirjoitan uuden elämän luomiseen.

Minä hymyilen,

katson tulevaisuuteen.

Lännen taivas voi verta punoittaa,

pelko sielussani sijaa rakentaa.

Kotimaani Suomi on,

aika Kekkosen oli ehkä lohduton.

Nyt on tullut aika Niinistön,

tämä aika on Suomellemme,

kuin nainen kohduton.

Lentäköön sonta,

meitä on työtöntä

liian monta.

Yönvarjoissa kulkee pimeyden kansa,

porukkaa niin onnetonta.

Käyn yön rampojen tanssiin,

vaihdan sen sitten pasianssiin.

Kirjoittava nainen nousi yöllä,

leivän työllä,

sananvalta hallussaan.

Kirjoitteli juttujaan,

outoja, sekä tuttujaan.

Nurin käänsi nuttujaan,

sitten ehkä aamuyöstä,

kävi uudestaan nukkumaan.

Komea mies

Komea mies tuli vastaan,

ohi kulki ainoastaan.

Sokaisi, häikäisi, kuinka komea hän on.

Aivan mahdoton,

silmänruokaa saan,

häntä voin vain tuijottaa.

Komea mies yhtenään,

peiliin tuijottaa,

hiuksiansa kohentaa.

Kulmakarvat ohentaa.

Piiloutuu sitten lippalakin

lipan taa,

koska häntä ujostuttaa.

Vau, komea sä oot,

lennän yli atmosfäärin,

hymystäsi ylen määrin.

Komea sä olet,

sydämiä jaloissasi,

särkyneitä . Levoton

on sydänääni,

joka kalvaa sisintäni.

Kiduttaa se pompotus,

sydämeni jyskytys.

Komea mies viimeinkin,

huomasi minut sittenkin,

vaihtui hänen sydänääni.

Sekoitti hän minun pääni,

sitten tuli toinen mies

komeakin kukaties.

Mustat sukat jaloissaan

komea mies katosi

maailmaan.

Vakavassa tuulessa

Vakavassa tuulessa, ei minun siipeni kanna,

kun puuska ilmalennon siipiini tarttuu.

Minä olen horjunut,

onnun enemmän kuin koskaan ennen.

Ei joskus mun siipeni kanna,

kuljen rakkautta etsien ikävöin,

lämpösi minulle anna.

Hiljaisuus, se suuri tilaisuus

koota ajatuksensa, nippusiteillä

laittaa ne yhdeksi kauniiksi paketiksi.

Minä pelkään yksinäisyyttä,

en pelkää syvää vettä.

Olet astrologiassa vaaka,

tasapainoa vaillako,

pysy ihan liikkumatta.

Tasapainossa silloin, kun tyyni

on ilma, silloin et ole mikään

kuvitelma.

Pilvilampaat, pumpulia ajatuksia,

kuvitelmia. Niin minä sinut hahmotan,

kuin taivaalla pilvihattaran.

Tuuli puhaltaa, hetki olet poissa

muistojeni sopukoissa.

Here am I

Here am I, a lifetime away from you .
The blood of love, or the beat of my heart .
My love wears forbidden sounds of silence .
My life is over control.

Senseless years thunder by .
Millions not willing to give their lives for you. 
Does nothing matter? 

I will go walk on the water like Jesus do.

My love is like a religion.

Learning to cope with feelings aroused in me .
My hands in the pocket, buried inside of myself 
My love wears forbidden colours .
My life believes in you once again. 

I'll go walking in circles million year about after I died.
While doubting the very ground beneath me .
Trying to show unquestioning faith in everything. 
Here am I, a lifetime away from you .
The blood of my, or a change of heart.

My love wears forbidden sounds.
My life believes to you.
My love wears forbidden colours. 
My life believes in you once again, 

my soul is sad and cold.

Aatamin kylkiluusta

Pala olen Aatamin kylkiluusta,

nainen joka omenan varasti elämäntiedonpuusta.

Puhutaan jostakin muusta,

elämä sua rakastan.

Palan omenasta söin,

sieluni paratiisista ulos möin.

Nyt tietä Edeniin hakee koko maailma,

tai osa siitä vaan,

kadotuksen tiellä niin moni

langennut enkeli katkoo siipiään.

Niin kuin maa, taivas, meri

niin on vuotava kadotuksen veri.

Vuosisadat matkassaan vie

liian monta sielua manalaan.

Kuhmu päässäni (laulu)

Painan villaisella päässäni kuhmua

älä kaikkea hyvää minulta nyt rohmua.
Seison paikoillani kuin vanha luja tammi.

Tammiset tynnyrit on rommillekin

parasta.

Älä leikki enää tuota rakkauden varasta.

Ikuinen lempi, ikuinen kissa hiirileikki.

Saat kiinni mut uudestaan taas
oli uni kauneimmillaan
feikkitanssia vaan
En tahtonut sua satuttaa,
saapasjalkakissa.

Kissa ajatuksissa,

samettinen mustaviitta
,sun hiuksissa.

Sun satumaailmaa,

en tahdo rakastaa,

kun katuviivaa kevään

unelmissani autonkeula

ratsastaa.

kertosäe:
Rakentaa, ja purkaa taas,

sen pojan Myllärin,

satukissan unelmiini piilotin.

Nyt huutaa maa, ja suuntaa saa

rakkauden untenmaa,

se pilviverhoon katoaa.

Poissa on unelmien aika,

poissa Liisa sekä ihmemaa.

Kadonnut on onnen taika.

En mennyttä palaamaan saa
en tahtoisikaan
oon koittanut kadottaa sen.
Unohtaa eileisen,
ne on lopuillaan
niin seireeni vei prinssin sen.

Näin laulan läpi kyynelten,
ennen lauloin kauniimmin.
Joskus viimein tajusin
on mulla ääni seireenin.
mulla menee lujempaa
kuin kukaan teistä arvaakaan
ja,jos sattutan mä pääni,
kuhmuni on yksin mun.

kertosäe: Rakentaa, ja purkaa taas,

sen pojan Myllärin,

satukissan unelmiini piilotin.

Nyt huutaa maa, ja suuntaa saa

rakkauden untenmaa,

se pilviverhoon katoaa.

Poissa on unelmien aika,

poissa Liisa sekä ihmemaa.

Kadonnut on onnen taika.

Sattuman kosketus

Joskus elämän tiellä kohtasin ihmisen.

Hän oli pitkä ja lämmin,

hyväsydäminen.

Äänensä kaunis täynnä harmoniaa.

Sydän lämmin yhä tänäänkin

hänen rinnassansa ihmisiä ymmärtää.

Joskus päivät harmaat hänen tietään

harmittaa,

mutta sydämessään häntä

niin moni muistaa, rakastaa.

Hänen äänensä, laulunsa,

niin monia lohduttaa,

missä vain hänen tiensä kulkee

hän iloa aikaan saa.

Vuodet

Ohi vuodet karkailee,

ne ei tänne pesäänsä tee.

Huomiseen, uuden luomiseen

herätään vielä vuodet ne,

jotka meidän aikakirjoihin

kirjoitettu on.

Katso siipiin lintujen,

ne lentää liidellen,

ajan sen mikä

niiden elonaika on.

Soi meille laulu kohtalon,

ollaan enkelinsiiven alla

piilossa Jumalan armossa.

Armahda mua

Armahda mua edes kerran,

oppinut olen jo pahemman verran,

kaikki täällä on kädessä Herran.

Kärsimys, luitani, hermojani riistää,

enkä voi mä sitä kiistää.

Kaikki on kädessä Herran,

kun elämänportista viimeisen kerran,

kulkea joskus mä saan :

Toivoni, uskoni, luotan voimaan

korkeimpaan.

Hän

  Mä näin kaukaa, kun hän saapuu läpi ihmismeren.

  Mies mustissaan, ahman kuva oikeassa hihassaan.

  Oli kirkas aurinkoinen ilta, aurinko hyväili loisteellaan

  maailmaa.

  Hän saapumisellaan auringonkin hämmentää.

  Sokaistuin niin hänen katseestaan,

  kun hän saapui vallaten väkijoukon

  karismallaan.

  Elokuun ilta, kaunis aurinkoinen,

  se jotakin suurta mielenkuohua sielussani

  aikaan saa.

  Hän poikki kaupungin viininpunaisella

  Yhamahallaan ratsastaa.

  Olin silloin myyty nainen,

  häikäistynyt Suomalainen

  perhosparvi vatsassaan.

Lasinkirkaslaulu

Tein lasinkirkkaan laulun,

sen pinta valossa hohtaa,

kun sävel duudissa nousee

koettaa sanojen pohjaa.

Sen lasinkirkkaan soinnut,

sisälleni loin,

iloa ilmoille laulan.

Säveltä hyräilen niin kauan

kunnes nousee aamun koi.

Ja sen lauluni laineille lasken

lailla kaarnalaivan,

siellä se matkaa jatkaa,

yhä virrassa vahvana soi.

Minä katselen tähtitaivasta

ja muistelen poikalasta.

Minä tahtoisin poika sun omasi

olla, enkä tuuliajolla kuutamolla.

Sulle tahtoisin lemmestä laulella

ja rakkaudesta laulaa.

Silitää päätä,hiuksiasi pöyhiä,

halata puristaa kaulaa.

Yön hetkistä hellimistä,

teen tähtikirkkaanlaulun.

Sen sinulle sävellän,

kuin Monalisasta maalaisin

taulun.

Uneton yö

Unettoman ilmalaivan,

tänä yönä esiin kaivan.

Seilaan seitsemännen unen ohi,

jossa oli suuri lohi.

Tarttumassa kiinni siimaan,

siitä unesta herään aamun tiimaan.

Perjantai pelottomuuden

peiton viskaa maailman ylle.

Valmiina olen aikaisen aamun

syleilylle.

Viikonloppu alkamassa,

päivä uusi nousemassa.

Marjalassa kahvi kiehuu,

sillankaaren viiri tuulessa liehuu.

Laineille nyt runon rustaan,

maitoa kaadan aamukahviin mustaan.

Saavu päivä uusi jälleen,

kirjoitti hän ystävälleen.

Heräten helisevän virran juoksuun,

aamukahvin aromien tuoksuun.

Harley Ladyn runo

Eihän kukaan voi rakastaa

näin vanhaa naista,

vanhaa sekä itsepäistä.

Joka elää näistä,

runoista ruusuntuoksuisista.

Lasten jaloista,

harakanvarpaista

kesän jälkeen.

Jäljellä oleva elämä,

kaivaa nenästä verta.

Seilata runomaailman

seitsemää merta.

Tulin maailmaan jalkaisin,

silti jalkaani joskus

kengät sain.

Tästä maailmasta kerran

kuitenkin lähden,

sammuttua viimeisen

sieluni tähden.

Lähden saappaat jalassa

ehkä,

kenkiä pois ette ottaa

saa.

Ne arkkuuni mukaan

pankaa,

suoristakaa sen verran

selkärankaa, että

arkkuun ne sopimaa

saa.

Ette myös saa unohtaa,

kypärää, sekä

nahkatakkiakaan.

Aamu

Aamu ontui radalleen,

heräsin aamun kirkkauteen.

Unet teki taikojaan,

sai sieluni kukkimaan.

Nyt kulkee karavaani päivään

nousevaan, sen amorin

jousen vaan tahdon taas

virittää.

Hyvät unet sieluani

aina piristää.

Yökerhot on paikka

yksinäisten,

kaipaavien sydänten.

Noiden pariansa

etsivien.

Hän teki taikojaan,

loi sieluun onnenmaan.

Näin kulkee sieluni

päivää kohti.

Vaikka sydämesi

minut unohti.

Jukka-poika laulaa

tarinoita rakkauden.

Etsivien kaivaten sydänten,

ehkä perille koskaan

löydä onnenmaahan en.

Silti en ole surullinen,

mua piirittää lämpö

ystävällisten sydänten.

Jukka-poika hän tuli

maailmastaan,

hän hymyili minulle

ainoastaan.

Niin halki avaruuden,

kuljen lentäen,

ajatuksillani seilaan

läpi tähtitaivaan.

Nousen taas unelmien,

utopianlaivaan.

Yöntähti otsallaan,

Afrodiite ratsastaa

kesään ruusut uumallaan.

Tämä hetki, tämä aika

se outo taika,en tahdo

perääntyä tuumaakaan.

Niin halki talven tuultenjäisten,

kuljin seurassa pystypäisten.

Hän teki taikojaan,

piiri jääruusun ikkunaani,

näin keskellä kevään

kulkee kaihonkaravaani.

Tämän uskon

Nyt kun kuljin läpi nuoruuden huoneen,

ja kynsin hampain nielin verta.

Niin kaarnalaivan lapsuudesta

vertainnollisesti esiin kaivan.

Sen aalloille kanavani nyt mä lasken,

kun jäät on viimein irti lähteneet.

Purkkiin lasiseen, säilön kaikki

talven kyyneleet.

Kevät keskittynein hellin sormin,

ihoani auringollaan silittää.

Pienet lastenjalat paljaina niin tahtoisivat

jo vilistää.

Taikakevään maljan huulilleni nostan,

väistyvän talven pimeyden maljan

juon, näin pimeydelle kostan.

Mitä maailmankuvaa aloimme luomaan,

kaiken sen kummallisuuden

jätän Herran huomaan.

Ajatukseni vien pyhään labyrinttiin,

ne sinne hetkeksi sinne säilön,

kunnes kesän tuulet ne ulos vapauttaa.

Tämän uskon, sekä maailman luomisen

väittelyn, se ajatukseni hetkiseksi

taas vangitsee. Kiirastuleen sieluni

hetkiseksi alistaa.Yli sieluni hetkeksi

lensin, sitten siihen taas takaisin laskeuduin.

Siinä uin yksityistä hengenkujaa,

se ajatukseni saa kulkemaan taas lujaa.

Kuljen läpi Herran huoneen,

sen ilmapiirin vaistollani tuntea saan,

sen uskon voiman tunnen.

Vaikka kaikki nämä maailman tuskat

sieluani, sekä ruumistani näännyttää.

Ei kukaan ateistiksi voi sieluani käännyttää.

Kevään kruunu otsallaan

Kevään kruunu otsallaan Afrodite ratsastaa.

Aallot meren kuohuaa,

kun merenratsu ratsastaa.

Rantahiekkaa hyväillen,

matkaa kaunis hevonen.

Kyydissänsä rakkaus,

se vauhdinhurman kevään tuo,

kun ratsu juoksee auringonlaskun luo.

Onnekkaiden tähtien alla

Onnekkaiden tähtien alla

käsi kädessä toisiamme tukien,

turvapaikkaa, rauhansatamaa

hakien.

Seilaamme byrokratian viidakon

halki, kelan lomakkeiden

liitteiden kanssa taistellen.

Kohti huomista,

asumistuen tarkistusta.

Työttömän juoksutusta,

luukutusta.

Joku on huomannut,

kaikki työ rationalisoitu,

siirretty virtuaaliaalloille

tietokoneiden hallittavaksi.

Raha luo valtaa,

kylmä tuuli viiltävästi puhaltaa.

Tuulimyllyjä vastaan,

heikoin asein,

tummennetuin aurinkolasein.

Kevättä kohti,

liikaa taas aurinko hohti.

Migreenin kera, kulkea

saan, herätä keväthangille

taas tarpomaan.

RIIKONEN: SIUNATTU PROJEKTIYHTEISKUNTA

RIIKONEN: SIUNATTU PROJEKTIYHTEISKUNTA

Voin olla diiva

Voin olla diiva,

voin olla nainen ihanainen.

Voin valloittaa korkeimmankin vuoren,

piiloutua alle paksun kaarnakuoren.

Kirjoitan kiivaaseen tahtiin,

uskon runojen mahtiin.

Aamunkirkkauteen taas

matkaan, yli avaruuden.

Maailman seitsemän

ihmeen läpi, untani elämästä

näen.

Näen unta näkijän,

joskus laulun sävellän.

Poissa on hän,

joka kantoi sielullansa

mua läpi pimeän elämän.

Tänään ymmärrän enemmän,

nahkat sormenpäistäni,

irti kirjoitan.

Tämä päivä niin,

saa minut tainnoksiin,

kun elämäni liitän

kiinni arjenmainoksiin.

Tie kirjailijan niin kivinen on,

niin leveä ja tutkimaton.

Yhtä suurta sävelmää,

mun sydämeni rummuttaa.

Olen löytänyt perille

Olen löytänyt,

luokse runonluojain.

Seetripuiden alle,

toiselle vuosisadalle.

Sisilian viinilaaksoihin,

aikaan työn, sekä

rakkauden.

Kuinka kirkas voikaan

tähtitaivas olla,

tai onnellinen

istuessaan kahden

kuutamolla.

Mafia vaanimassa

nurkan takana,

oletpa sitten juutalainen

tai pakana.

Isoisoisä geeneillään

vereni saa kuohumaan,

mahlan virtaamaan

vanhan kuivuneen

seetripuun.

Kevät keljuilee,

kutsuu kelopuutakin

seikkailuun.

Kolmen minuutin runo

Minä tulen,

minä lähden,

itke en,

ehkä onnen tähden.

Minä menen,

luokse kenen?

Minä saavuin,

minä tulin.

Lensin ilmalennon,

mustin sulin.

Langennut enkeli,

etsii toista,

langennutta suurenmoista.

Yhdessä ehkä ylös

ilmalentoon noustaan,

kevään amorin

viritellessänsä joustaan.

Kevään astrologia aika

On paratiisi meillä jossakin,

mä sinne rikkinäisin siivin lentäisin

,jos ilman suunnan perille tietäisin.

Halusin olla vapaa, sekä kaksin,

mutta seuraani halusi aina

toinen sarvipäinen.

Kevään taistelutantereen jälkeen,

minusta aina tulee vapaa,

sekä itsepäinen yksinäinen.

Love song

Tell me, my man will you

take my by hand.
I fant be your woman,

and dance if you want.
Is Your decision now finally clear?
Not backed by any humanic fear?

Orders words You I always take,
things large and horrible I make,
in the name of Your very sake,
but sometimes the orders may be fake.

Many men I have to hate,
in front of You I put down my head,
You, my man, are really true,
signs to song, there is no clue.

We shall travel million miles,
just to light homes into nights,
these indeed are our darkest desires,
unlike they, we are no lies.

I am writing in my diary love song,

it is sad and it isn’t long.

Opponents of Yours are weak,
into hands of my shall I them seek,
sorrow shall I burry into them, deep,
they'll become only some black sheep.

In my memories you are standing tall,
in my name shall I finally fall,
Yours once I shall totally be,
and I hope You don't disagree,
soul of my belongs to you,
Waterloo in my mightiest and yet so true

Feeling so sad

Feeling so sad,

i feel so bad.

I am listening

the wind, is laughing

like fool.

I am sitting lone,

on my chair.

Rakkaudesta

Rakkaudesta puhu hiljaa,

puhu salaisesti,

muuten onni taivaan tuulin

katoaa. Silloin tuska

vallankahvasta lujan otteen saa.

Kyynelsilmin, saa vain aina

toista rakastaa.

En enää kerro tähtisilmistä,

kun niitä en nyt nää.

Tämä elämä vain yksinäisyyden

varjojansa salaa värittää.

Tunteita ja tuoksuja,

kevään aistit herättää.

Haudallesi kuollut mies,

vien kahta kynttilää.

Sorateiden sankari,

viimeinen oli mutkasi.

Viimeiseen rallimatkaan,

ei nyt pääse saattajatkaan.

Sanat on poissa

Sanat on poissa,

tunne vain jää.

Olisit minulle lohduttava olkapää,

olisin silkkii sun sylissäsi.

Sielussani salamoi,

nyt on aika juoda elämän maljasta.

Juopua alkoholittomasta kaljasta.

Muusani vaihtui,

runoilija laihtui,

hoikka on tanssijan uuma.

Jambalaya niin kuuma,

Muska mä en ole,

vaikka nimmareita pyydetään.

Rakkaus kengissäni hiertää,

kun levottomat jalkani

kaupunkia kiertää.

Romanttinen hölmö,

haluaisin poimia sinut

kuin helmeen,

ja pistää kaulaani roikkumaan.

Elämää suurempiin tunteisiini

sukellan, ilmaa keuhkoihini

vedän.Voitanko, vai häviänkö

taas tämän erän?

Se ei satu enää,

olen sinusta vapaa.

Olen päästänyt sinut menemään.

Mä elän ihastun taas,

voin uudestaan rakastaa.

Hauras on syli kaupungin

Hauras on syli kaupungin,

se syleilee niin kylmin käsivarsin.

Kevät kelmeän luo tunnelman,

kun lumi sulaa pois.

Jotain kaukaisuuteen Jokelan

ikkunasta ulos tuijotan.

Katu täynnä elämään,

askeleet elämän,

kauas kiirehtii.

Suojelupäätös, helpotuksesta

huokaisen, kevät se

räystäistä alas luo

uuden sävelen.

Yksin katuani yössä

kävelen.

Runoilijan ruhjotut sanat,

miekaniskun tavoin,

särkee uutiskynnyksen.

Gummerus se repii, aiheet

käsikirjoituksen.