Pelko

Pelko saapuu usein liian

hiljaisin kengin, ottaa

salaa nurkasta remmin,

ruoskalla armotta

selkään lyö.

Missä on tyyni rauha,

ja iloinen ihminen?

Pelon kanssa eläminen,

siinä on rakas työ.

Hammasta purren, eilistä

surren, nielen salaa sen

miehisen kyyneleen.

Mies itke ei toisten nähden,

minä luoksesi palaan,

ja taas pois lähden.

En jaksa sitä kiroilua,

en kuunnella ärinää,

en jatkuvaa kampiakselin tärinää.

Työttömyyden itsesäälissä

kylpemisen märinää.

Autoaan rakastaa vain 

pelokas mies, lokasuojaa

kiillottaen kulkee yksin hän

pölyisen pelon peittämän tien.