Katson maailmaa kuin elokuvaa

Katson maailmaa kuin elokuvaa,

jota joku kokoajan kuvaa.

Siinä miehen nimi lukee

naisen tatuoidussa pinnassa

se kirjoitetiin siihen

joskus muinoin kiven

sisässä linnassa.

Elämä se on joskus karvas,

liian suolainen, toisinaan

niin kuin sokeri joka sulaa

liian pian pois.

Meikäläinen on aina

liian itsepäinen, yksinäinen

erakko kaupungin melskeessä

ihmisvirran välissä.

Niinkuin kapula ruostuneiden

ajan rattaissa taistelen.

Mies sinä olisit elämäni ankkuri

silloin kuin olisi aika

paikallaan viipyä. Onko sinulla aikaa

lelujani kokeilla,

jäädä minun luokseni,

pysähtyä hetkeksi minun vuokseni?

Se olisi minulle paratiisi

voisin silloin elää kanssasi

sukeltaa yhdessä

meidän unelmiin.

Nyt taas on aamu, ja kohta

kello kuusi. 

Viimeiset sanani minä

tälle aamulle kirjoitan,

ehkä omatuntoasi näillä

horjutan. Sillä tuskin sinä

koskaan sitä huomaat,

että sinua minä paljon,

 rakastan.