Onko aika kutistunut,
en enää sovi raameihin sen?
Mistä löydän sen ihmisen,
joka tilaa viereen minulle
tekee? Huominen on yhtä
suurta luomista, ilman
ystävyyden onnen tunteen
tuomista. Kerran kuolen minäkin
sen jälkeen minua voi etsiä
noista kuivan kadun uomista.
Et sen jälkeen löydä minua
kuitenkaan, nyt kadutko
jos ohitat minut ohimennen?
Aika rypistää kuoret ihmisen,
sisältä ei katoa toisen kaipaus,
ei lämpö läheisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti