Pinta täynnä vihan viiltoja,
silmien kirkkaus sammui jo pois.
Olen liian yksinäinen,
kai erakko tämän
oman luomani autiomaan.
Iholleni ainoastaan
uurteet piirtävät salakavalasti
pikku hiljaa elämää.
Olen sykkivien sanojen
kuningatar, ilman alamaisia,
ilman valtakuntaa.
Kirjoitan illan viimeisen
lauseen, ja sitten kelmeä
kevät pimeään ikkuna ruutuun
piirtää huurtuvaa ikävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti