Keskeltä kylmän
mullan
kevät herää
pikku hiljaa
henkiin. Minä
hyppään
elämän
juoksukenkiin,
ja epätoivon
karkoittamiseksi
juoksen pitkän
lenkin.
Kurkkuun sen jälkeen
tuntuu vielä
nousevan,
niin kyynel, kuin
sydänkin.
Siellä missä
miehiä
tehdään, niille
valetaan
kylmä, ja
säälimätön sielu.
Joillekkin jaetaan
myös janoinen
nielu.
Syyttöminä
synnytään,
geenien elkeet pian
tarttuvat nopeasti
kasvaviin kenkiin.
Mikä ihmisen
epätoivoon
ajaa? Äidit
kyynelsilmin
itkevät, katsoessa
lapsiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti