Missä on kymmenen
vuoden
päästä ne
homekoulujen
priimukset? Onko
niillä töitä,
vai kiristelevätkö
Kelan
luukkujen edessä
vöitä?
Minä olen köyhä
kirjailija,
unohdettu nainen,
mutta en
ole kenenkään
miehen alamainen.
Olen ehkä näitä
viisaita,
tai tyhmiä,
itsekkäitä
punapäitä.
Taon usein kalloani
seinään,
en tulevaisuudessa
mitään
järkeä nää.
Silloin on aina
vaikeinta, kun
vuorokausi
toisen jälkeen
särkee sairasti
minun pää. Onko
tämä tätä
meidän yhteistä
puuduttavaa
elämää ? Missä
on punaisen
langan pää, missä
on iloisen
koiran pyörivä
häntä.
Hullu huhtikuu
kolkuttelee
toukokuun portteja,
ja ilmassa
leijuu vain sade tai
räntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti