En löydä perille tietä koskaan

Minä tunnen, tunnen sinut lähelläni vielä.
Sielun sinfonia kaikuu yksinäisistä huoneista.
Jäännös energiaa eilisen, tunnen kaiun
tunteesta vanhan rakkauden.

Aina sanotaan, niin helppoa on rakastua uudestaan.
Mutta sain selville kantapään kautta,
ei ole olemassa kestävää rakkautta ollenkaan.
Se on tie, joka johtaa kohti kipua.
Voi silti kanootti yksinäisen virran
yli kevyesti joskus lipua.
Huomasin, että rakkaus oli enemmän kuin vain peli.
Uhkarohkea vain siihen täysillä panostaa.

Mutta menetät aina sen, aidon rakkauden.
Ei ole arpa onnea sisällä yksinäisen sydämen.
Muistot ne ovat kuin kevyesti kelluva lautta,
joka kulkee läpi vuosien, pääsee perille
tuhansien koskien kautta.

En löydä perille tietä koskaan,
rakkaus on niin kuin kangastus, joka
pois katoaa, sammuu syksyiseen loskaan.
Sitä kohti aina kuljen, kurkotan ,
en kiinni saa joskaan.
Yhä uudestaan tunnen sen kutsun
houkuttelevan, ja se karkaa aina ohi.
Päivät ovat kuin houkutteleva lämmin mahonki.