Kirjoitan

Marraskuu kynsin julmin,
naisen niskaa raapii taas.
Olen ansassa keskellä pimeyden,
tälle tunteelle nimeä osaa antaa en.
Muistoissani jonnekin kesään pakenen.
Sanoista keitän puuron sekalaisen,
ne ovat jokin kaiku jostain,
mistä kiinni sain sen.
Jälkikaikuja rakkaudesta,
jäännösenergiaa elämän.
Kirjoitan mustaa mantraa
paljon antavaa, huomisen 
pimeyteen kantavaa.

Minulle tämä maailma
paljon antaa saa,
sydämeni kantaa sisällään
itkupuuta, vanhaa lahoa pihlajaa.
Sydämeni sanoja ilmaan kuiskaa,
sinä et ollut minulle vain
tuulen ohimenevä kosketus hiuksilla.
Olit pehmeä, kuin valkea, ilmava
niittyvilla. Soilla kuljin pitkospuita
pitkin, onnuin, ja kivusta itkin.
Oi maaäiti, minä olen yksi sinun
tyttäristä, yksi ilman immen jälkeläinen.
Karjalan kirjoittava nainen.