Pakkanen piirtää kukkiaan,
mustaan marraskuiseen maisemaan.
Elämää on vaikea on liian vaikea
ymmärtää.
Erakko olen yksinäisen sydämen.
Karkotan luotani pois kaiken rakkauden,
sammutan onnen kipinöivän hiilloksen.
Yö joulua kohti mustuu, pimeys
pitenee pikkuhiljaa.
hunnuttaa illan harmauden pois
alta pimeyden.
Näen edessäni vain pimeän
tunnelin, sen aikaan sai
työvoimatoimiston nainen.
Elämää niin vaikea on käsittää,
marraskuu nyt maalaa maisemaa,
routaa talven alle piilottaa.
Suruhuntuun piirrän jäljen kyyneleen,
sen päälle lasken yksinäisen sydämen.
On jalkojeni alla kylmä maa,
se joskus pettää, liikaa satuttaa.
Yön varjoista hiipii painajaiset yön,
niitä vastaan käyn,
sananmiekalla, terävällä
demonia kynsille nyt lyön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti