Unta

Nukun unta levotonta,
kunnes uusi aamu sarastaa,
ja kastehelmin itkee aamun maa.
Usva hiipii ylle viljapeltojen,
olen yksinäinen alla peittojen.

Aamun punaväri taivaan maalaa taas.
Yö halla kukkasin pois alta kiiruhtaa.
Yön menninkäinen poissa täältä on,
kun herää päivänsäde tytärauringon.

Olen käsien kosketusta vailla,
orpona yksin vierailla mailla.
Ihmislapsi yksin,
ilman rinnalla kulkijaa;
ilman saman portin aukaisijaa.
Lukossa sieluni kannel,
äänet tukehtuneet odottavat
ulos soittajaa.
Tarttuisitko käteeni,
kanssani tämä päivä jaa.

Niin miljoonin tavoin,
maailmasta kirjoitan.
Niin miljoonin riimein,
suomen kieltä rakastan.
Ja päivä hiipii alta pimeydenkattojen,
olen nainen tuhansien riimisanojen.