Pessimismin peitto

Pettymyksen peilikuva,
heijastus se liian luja.
Silloin edessä on vain umpikuja.
Pessimismin peitto
tunne maailman yllä,
riisuttaisiin vain pois se syleilyllä.
Tykkään sinusta, se tunne
siivet kasvattavat, lentää
vapaana marraskuun yllä.
Viikko pois, kun vielä eletään,
niin tuskin sinua koskaan
enää nään. Ystävyyttä, rakkautta
siitä runon kirjoitan ennen
kello kuutta.
Mietin turhaan tulevaisuutta.
Ujous umpikujaan ajaa naisen,
hän mies eläväinen aikaan sai sen.

Jostain esiin kaivan,
pettymyksen ilmalaivan.
Näen villin katumuksen vaivan.
Ujous kulkee kohti umpikujaa,
päivät nämä menee ohi aivan
liian lujaa. Helisee heleästi
varoittava tiuku, valittaa
tuulen sylissä perinne aidan riuku.
Minä sanani lasken vapaana
villin tuulen selkään,
huomista murehdin,
eroa sinusta pelkään.