Minä vielä muistan sen
mummon vihaisen.
Hän ristejä pistäviä,
teräviä, suustaan
uskon varjolla sinkoilee.
Minä hänelle säälivästi
hymyilen, ei haukku
haavaa sisälleni tee.
Taas odotan sitä aikaa,
kevät purojen nyt taikaa.
Vesi joulukuussa,
nyt lumen keskellä
valuu, lirisee.
Se onko hetki heikon luonnon,
hetki saasteen mustan huonon.
Saastutimme sen luonnon vuonon.
Öljy läikkä sotkee villi ketun kuonon,
minä saan siitä omatunnon huonon.
Annan riimien, sointujen, mennä
jonoon ulospääsyä odottamaan.
Maailma kohtelee minua väärin,
kusettaa se ei saa mielin määrin,
minä taisteluun hihoja käärin.
Muistan Juice Leskisen luoman sanojen
atmosfäärin, niiden jäljillä
kuljen vikkelin soinnuin, säärin.
Nyt talven aika ohi voit jo mennä,
toivon kevättä jo tuuli sinne lennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti