Vuosi läheni loppua
ja minä tunsin
kuinka
sanat pakenivat
pimeyttä.
Jotkut niistä
kietoivat
ylleen sametin
kantaisen
pehmeyden keskellä
sulavan
lumikinoksen.
Erakko sisälläni
yritti
heikosti kapinoida
yksinäisyyttä
vastaan.
Minä olin, elin
hengitin,
kivun kääntöpiiri
odotti
hetkeä aikaa
kauriin kääntöpiirin.
Minä vielä joskus
muistin
hänet pojan
hymyilevän
iloisen kuin
tuuliviirin.
Ilon kääntöpiiri oli piilossa
jossakin, ja lohtua etsien
pehmeillä sanoilla
pimeyttä vastaan taistelin.
Nyt ajassa Pessin,
ja Illusian
sateenkaari se ihme
suuri
olla voisi jotain
aarteen
kaltaista
tänne kaamoksen
keskelle tuoda
voisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti