Joulukuu saapui jo
niin kuin kuplan se
sisältäni
puhkaisi.
Omatunnon äänet
ovat
kauas jälkeen
jääneet.
Pimeys viitassa ei
osaa ottaa tässä
teatterissa
pääosaa sankarin.
Pimeyden pihdeissä
on
puristusvoima
ankarin.
Minä tarvitsen sen
ankkurin, etten
lennä
mukaan maailman
pahuuden tuulien.
Sammunut on hetkeksi
polte huulten,
erossa
toisistamme olemme
me
rakkaus , ja minä.
Kaikki toiveet ovat
tuuleen
lentäneet pimeyden
keskellä
tappelemme
keskenämme
miimikko, ja minä.
Pieni hyrrä pyörii
kadulla
alussa joulukuun,
kunnes
pieni poika ottaa
sen, ja
piilottaa
koululaukun taskuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti