Kohta pääsen mukaan juoneen,
avaan oven kylpyhuoneen.
Tutkin pinnanmuodostusta
väsyneen vanhan naisen.
Lisään naamaan rasvaa,
unenpuute sisälläni kasvaa.
Jostain kumman syystä,
en luota enää kohtaloon.
Näen suihkuverhossa laivat,
mietin unessani sinua pitkään.
Se on vain tämä hetki,
tässä, ja nyt.
Olen unettomuudesta
poikki, nainen ja mies suutelivat
minun unessani. Ne olivat ne
menneisyytemme hahmot.
Minä, sekä hän, nyt ollaan
ainoastaan elisen varjot tämän
hullun kohtalon.
Minun sieluni sisällään,
kuvaa komean miehen,
sekä sen entisen nuoren minän
kuvaa samettisessa rasiassa kantaa.
Elämän kaaressa, joskus
rattaat virheliikkeitä
taaksepäin antavat.
Olen muistoista puhki,
ajatusten lento,
se on loppumaton, ja
liian hauras, sekä hento.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti