Kesäyö

Se yö oli nihkeä,

 minä elin, olin levoton,

ja salonkikelpoinen.

Tunsin sisälläni

taakan ihmisyyden.

Itikoiden armeija

valtasi yön

avaran näyttämön.

Täysi laidallinen konekivääri tulta,

pakeneva ihmisjoukko

joutui antautumaan

luonnon palkka armeijalle.

Jälleen suloinen sabotaasi,

soi taustalla jossakin,

ja minä kadotin sen

kantavan ajatuksen ,

punaisen langan pään.

On minua rakastettu liikaa,

vihattu vielä enemmän,

olen elänyt sanoissa iskelmän.

Nöyränä nyt niiaan elämän

näyttämöllä ennen esirippujen

laskeutumista.

Viimeinen näytös, koska

on aika sen ? Nyt vielä täällä

heikosti vikisen.