Keskikesän valoisimmassa yössä
Meitä on ollut aina,
tietäjiä, sekä sadunkertojia.
Meidät huomataan aina
silloin, kun aika on kypsä.
Jossain odottavat janoiset sielut
kaipaavat virvoittavaa sielunruokaa.
Keskikesän valoisimmassa yössä,
siinä kehrää magiantaitoinen viekas lukki.
Kehrää taikaverkkoa saalistamaan
pieniä hentoja keijukaisia.
Sisälläni kasvavat tarinat,
maanaikojen alusta.
Siitä, kun Suomenmaa nousi
merestä. Silloin elivät satujen hahmot
täydellä terällään. Haltiat hallitsivat,
peikot pelottelivat, ja metsät olivat
elämää täynnä.
Maahiset mahtailivat, vallasta
taistelivat valon, sekä pimeydenkansa.
Silloin synnyimme runonlaulajat,
tarinankertojat.
Olimme paikalla, kun savupirteissä
ihmiset taistelivat elannosta.
Niin kuluivat kauniit kesäyöt
vuosisatojen halki.
Tarinat jatkoivat suusta suuhun kulkuaan.
Kunnes osa niistä ylös kerättiin,
liitettiin Kalevalaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti