Äitimaa on raskaana taas saa syksyllä tyttären .
Syyskuussa on synnytyksen aika, ja syyskuun kyy silloin laulaa,
kun on aika synnytyspolttojen.
Silloin on hektinen hetki, täynnä kyyneliä, ja tuskaa.
Luonto juhlaa juhlistaa, ja puut värjäävät itseensä ruskaan.
Oi maaäiti mikä on tyttäresi osa,
mitkä perintömaat, mikä on tulevaisuus huominen?
Onko se ainoastaan tuskan pois luominen?
Karjalan kankailla kummittelevat Väinämöisen kaiut,
ne joku vielä jossain muistaa, osaa loitsut, sekä haiut.
Minä mielitellylle runoa kirjoitan, hengessä Kalevalan.
Runoni tuoksuu ruosteelle, pilvistä alas valuneille
saastevesille, samoin kuin painomusteelle.
Missä on minun sulho, missä hää kulhoni?
Juhlia tahdon syksyn mahtiin,
tanssia häävalssia mollin tahtiin..
Valjastaa viisaan hevosen kivireen eteen,
se hevonen nostaa Suomineidon nousuun,
ylös ilmaan korkealle, ja elovena hiusten vaaleuden
voi nähdä maailma kaikkialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti