Suru

Valon kirkkaan menetin,

vastarantaa pimeys täyttää,

ei iloa huomisen voi

minulle maailma

tällähetkellä näyttää.

Suruharsoon ilta peittyy

himmeään, ruokouksia,

huokauksia, en näe enää

metsän nuorta suoraa

koivua. Myrsyn keskellä

se murtui pahasti.

Sanattomuus se minut saartaa,

umpikujaan ajauduin

yllättäen liian lujaa.