Yksinäisyys se hiipii yli uutiskynnyksen.
Erakkona oloa jonnekin pois pakenen.
Liftaan rekkamiehen skaniaan, hän
uponnut on syvään kuiluun melankolian.
Hampaitaan osaa enää yhteen purra,
tahtoo yksinäisyyttään ääneti vain surra.
Minä en osaa sitä panssaria hänen yltään
pois riisua, ei elämässä voi eteenpäin mennä
ellei kahleitaan yltään murra.
Minä olen onnellinen erakko, sanoiltani olen tänään
liian suora.
En ole ollut nainen pahamaineinen, en ole ollut koskaan
huora.
Herra Suominen hän joskus eli viikot laitamyöhäisessä.
Kotiin purjehti putkayön jälkeen, katkaisu hoitoa, niitä
vuosia takaisin kaipaa en.
Voisin olla rouva Suomi, vaimo Kaavilaisen
kantritähden,
epäilevästi treffeille lähden kanssa suuren
rokkitähden.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti