Sinä minulle ojensit ruusun mustan sen,
se oli merkki loppuun kuluneen rakkauden.
Minä sydämeni lyönnit silloin muuttuivat
ahdistaviksi, kurkkuun nousee katkerat palat eilisen.
Tunteet sisälläni ne velloviksi myrskynlaineiksi
muuttuivat, palapelin täydellisen palat pois
hävisivät.
Taivas ylläni on mustanpuhuva, sielu sisälläni
tuskan verille raastama. Sydän sisälläni
epätahtiin lyö, maailma ennen kirkas niin,
nyt päiväkin on ympärilläni kuin mustin yö.
Nyt on aika bluesin sen, sitä soittaa tulevaisuus,
ja katkerat muistot eilisen.
Tuhottuego peilikuvastani minulle irvistää,
sädekehäni kuin rautavanne päätäni kiristää.
Sinä minulle ojensit ruusun mustan sen,
se oli merkki loppuun kuluneen rakkauden.
Minä sydämeni lyönnit silloin muuttuivat
ahdistaviksi, kurkkuun nousee katkerat palat eilisen.
En erota päivänvaloa keskeltä pimeyden.
Katkeruus vallannut on elämästäni entisen maun
suloisen.
Tähtitaivaskin ylläni pimeni, musta-aukko
kai kaiken kirkkauden taivaaltani pois söi.
Taas saapui uusi aamu, enkä missään iloa nähdä voi.
Bluesia tänään, se on tummaa, sinistä,’ sisälläni soi.
Katson kuvaasi inhoten, kuinka voitkaan
olla hän, joka aina minua loukkaa eniten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti